Kuva: Shutterstock

Jennifer Lopez ja Ben Affleck: Avioero – papereissa viiltävä yksityiskohta

Jennifer Lopez ja Ben Affleck ovat eronneet. Taas.

Osa faneista ehti innostua, kun entinen tähtipari laulaja ja näyttelijä Jennifer Lopez, 55, ja näyttelijä ja elokuvantekijä Ben Affleck, 52, palasivat yhteen vuonna 2021. He avioituivat yllätyksenä Yhdysvaltain Las Vegasissa heinäkuussa 2022.

Pariskunta oli alkujaan yhdessä 2000-luvun alkupuolella. He suunnittelivat jo tuolloin häitä, mutta suhde päättyi eroon vuonna 2004. Rakkaus roihahti siis uudelleen peräti 17 vuotta myöhemmin.

Nyt pari on jälleen eronnut.

Lopez jätti avioerohakemuksen Los Angelesin piirikunnan korkeimpaan oikeuteen tiistaina 20. elokuuta. Asiasta uutisoineen TMZ:n mukaan Lopez on hakenut eroa yksin ja ilman asianajajia.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Ben Affleck
Ben Affleck on eronnut Jennifer Lopezin kanssa kahteen kertaan. Kuva: Shutterstock

Asiassa on Affleckin kannalta toinen ikävä yksityiskohta. 20. elokuuta on päivä, kun pariskunta vietti suurta hääseremoniaa Georgiassa Affleckin tiluksilla. Paikalla oli muun muassa Affleckin ystävä näyttelijä Matt Damon ja muita Hollywood-tähtiä.

Amerikkalaismedia uskoo, että Lopezin valinta eropapereiden jättämisen ajankohdalle ei ollut sattumaa.

Lehtitietojen mukaan pariskunnalla ei ole avioehtoa.

– Hän yritti todella kovaa, että asiat olisivat toimineet. Hän on murtunut. Lapset ovat kuitenkin etusijalla. Ovat aina olleet, lähde kommentoi Lopezin päätöstä People-lehdelle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

jennifer lopez
Jennifer Lopez jätti avioerohakemuksen yksin. Kuva: Shutterstock

Lopezilla on 16-vuotiaat kaksoset Max ja Emma aiemmasta liitostaan muusikko ja näyttelijä Marc Anthonyn kanssa. He olivat naimisissa 2004–2014. Affleck taas oli naimisissa näyttelijä Jennifer Garnerin kanssa vuosina 2005–2018. Heillä on kolme lasta Violet Anne, 18, Seraphina Rose, 15, sekä Samuel, 12.

People-lehden mukaan pari oli asunut erillään, vaikka näyttäytyikin kevään aikana eri tapahtumissa yhdessä. He viettivät myös ison osan kesästä eri puolilla maata. Lopez itärannikolla New Yorkissa ja Affleck länsirannikolla Los Angelesissa.