
Muusikko Jenni Vartiainen päätti puuttua hänestä liikkuviin huhuihin, jotka olivat peräisin Seiska-lehden jutusta.
Seiska-lehti julkaisi tällä viikolla artikkelin, jossa kerrottiin toimitukseen kantautuneista huhuista, joiden mukaan Jenni Vartiainen olisi raskaana ja odottaisi lasta.
Lehti oli kysynyt asiaa Vartiaisen puolisolta, joka ei halunnut kommentoida tilannetta.

Jakoi harvinaisen viestin
Nyt laulaja on kuitenkin itse päättänyt puuttua tilanteeseen ja jakanut viestin Instagram-tilillään asiaan liittyen. Sitä voidaan pitää poikkeuksellisena ulostulona, sillä hän ei yleensä ole kommentoinut yksityiselämäänsä liittyviä asioita.
Hän aloittaa viestinsä yhdellä sanalla: Kehorauha.
– Olen hyväksynyt, että artistiurani vuoksi olen arvostelun kohteena. Olen vuosien saatossa siihen tottunut. Hyvin harvoin lähden julkisesti kommentoimaan mitään yksityisyyteeni liittyvää. Kuitenkaan en voi olla sanomatta mitään, kun näin itsestäni Seiska-lehden kannen, jossa mahdollisella raskaudellani halutaan myydä lehtiä. Se tuntui julkealta ja todella väärältä, Vartiainen kirjoittaa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Ja jatkaa:
– Tässä ei ole kuitenkaan kyse minusta vaan myös paljon tärkeämmästä ja isommasta asiasta: Jokaisella ihmisellä on oikeus nauttia omasta kehostaan juuri sellaisena kuin se on. Meillä kellään ei ole oikeutta tehdä toisen ihmisen kehosta arvioita sillä perusteella mitä näemme. Emme koskaan voi tietää mitä toinen käy läpi, joten vähintä mitä meidän tulee tehdä on kunnioittaa jokaisen yksityisyyttä omaan kehoonsa ja ulkonäköönsä.
– Joskus myös kehut voivat loukata. Muistetaan siis olla lempeitä ympärillämme oleville ihmisille, kuten myös itsellemme. Ps. En ole raskaana, viesti päättyy.
Vartiainen muutti perheensä kanssa loppuvuodesta takaisin Suomeen. Perhe ehti viettää useamman vuoden Yhdysvalloissa, jossa he asuivat New Yorkissa.
Tärkeitä sanoja ja oikealla asialla. Mitä mieltä sinä olet? Kerro mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa.