Jenni Vartiainen jakoi ikävän uutisen

Jenni Vartiainen jakoi keskiviikkona 4. syyskuuta yllättäen ikävän uutisen koskien terveyttään.

Laulaja Jenni Vartiaisen oli tarkoitus esiintyä keskiviikkona 4. syyskuuta järjestettävässä Elämä lapselle -konsertissa, joka televisioidaan samana iltana.

Keskiviikkoaamuna Vartiainen kuitenkin jakoi yllättäen ikävän uutisen ja kertoo joutuvansa perumaan esiintymisen.

Vartinen kertoi asiasta Instagram-tilinsä tarinat osion 24 tunnin sisällä katoavissa viestiessä. Perumisen taustalla oli loukkaantumisesta johtuva lääkärin määräys.

– Hei kaikki. Kuntoutuminen kohti marraskuun konserttisaleja jatkuu hyvää vauhtia enkä malta odottaa, että tavataan taas! Valitettavasti lääkärin ohjeistuksesta jouduin kuitenkin perumaan vielä tämän illan esiintymiseni Elämä lapselle -konsertissa.

Jenni Vartiainen
Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Mystinen tapaturma elokuussa

Vartiaisen loukkaantuminen tapahtui elokuun alussa, kun hänellä todettiin vamma selkärangassa niskan alueella. Hän kertoi tuolloin sosiaaliseen mediaan jakamassaan viestissä, että vamma oli syntynyt äkillisen tapaturman johdosta.

Tilanteen takia hän joutui perumaan elokuussa järjestetyn Simerockin keikkansa. Vartiainen ei kuitenkaan ole avannut tarkemmin tapaturmaa tai sen syitä.

Lastenklinikoiden Kummit ry järjestää Elämä lapselle -konsertin joka vuosi. Kummit Live: Elämä lapselle -konserttilähetys nähdään televisiossa keskiviikkona 4.9. kello 20 alkaen MTV3:lla.

Konsertissa nähdään esiintymässä Juha Tapio, Kuumaa, Mirella, Elastinen, Haloo helsinki!, Portion Boys ja Hugo.