Jenni Haukiolla on piisannut tehtäviä Sauli Niinistön presidenttikausien jälkeen.
Tohtori Jenni Haukio, 47, on pitänyt itsensä kiireisenä sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä Sauli Niinistön, 76, toinen presidenttikausi päättyi maaliskuun alussa. Kustannusosakeyhtiö WSOY tiedotti toukokuussa, että Haukio aloittaa elokuussa yrityksen yhteiskuntasuhteiden ja -vastuun johtajana.
– Kirjallisuudella on yhteiskunnassamme merkittävä rooli, jota haluan olla tekemässä näkyvämmäksi ja vaikuttavammaksi. On todella inspiroivaa liittyä sekä perinteikkään että edistyksellisen Werner Söderström Osakeyhtiön organisaatioon, Haukio kirjoitti iloisena elokuussa.
Lokakuussa suomen evankelis-luterilainen kirkko tiedotti, että Haukio oli valittu kirkon yhteistä hallintoa hoitavan Kirkkohallituksen perustaman Kulttuuriasioiden neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. sen tarkoitus on edistää kirkon kulttuurialan näkyvyyttä ja verkostoitumista kulttuuritoimintakenttään yhteistyökumppanina.
Paikka WSOY:ssä toi mukanaan toisenkin vastuutehtävän. Marraskuussa tuli tieto, että Haukio on aloittanut Väinö Linnaseuran hallituksessa asiantuntijajäsenenä. WSOY oli kirjailija Väinö Linnan kustantaja, minkä vuoksi yhtiöstä on aina ollut edustaja myös seuran hallituksessa.
– Linna on minulle myös henkilökohtaisesti, suomalaisena ja lukijana, hyvin merkityksellinen kirjailija, joten on todella hienoa liittyä mukaan vaalimaan hänen kirjallista perintöään, Haukio kommentoi tiedotteessa.
Jenni Haukio Medialiittoon
Nyt Haukio on mukana myös Medialiiton hallituksessa kaudella 2025–2026. Hänen lisäkseen hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Lehtisepät Oy:n toimitusjohtaja Sauli Vuorinen. Hallituksen puheenjohtajana toimii Sanoma Media Finland Oy:n Pia Kalsta. Liiton toimitusjohtaja on Jukka Holmberg.
Kyseessä on media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö. Jäsenjärjestöihin kuuluvat Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, RadioMedia, Suomen Kustannusyhdistys ja Uutismedian liitto.
Liitot edustavat noin 600 yritystä uutismedian, aikakausmedian, kirjojen ja oppimateriaalin kustantamisen sekä painamisen, radio- ja TV-toiminnan sekä jakelun alueilla. Jäsenyritykset työllistävät Suomessa suoraan noin 20 000 henkilöä, ja liiton edustamien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 3,1 miljardia euroa.
Sauli Niinistö ja Haukio lähtivät lokakuussa yhdessä Luonnonperintösäätiön, Suomen Maajoukkueen Kannattajien SMJK:n sekä Suomen Palloiliiton suojelukampanjaan.
Tarkoitus on kerätä varoja huuhkajien ja helmipöllöjen pesimämetsien suojeluun. Suomen miesten jalkapallomaajoukkue tunnetaan Huuhkajina ja naisten joukkue Helmareina.
Hienoa, että tohtori Jenni Haukio on aktiivinen ja löytää uusia tehtäviä! Toivotetaan onnea tähänkin pestiin.
LUE MYÖS:
- Liikuttunut Jenni Haukio muistelee kuollutta veteraania – tämä muisto ei himmene
- Jenni Haukio kommentoi asumisjärjestelyä: Koko perhe muutti yhdessä uuteen kotiin