Kuva: All Over Press

Jari Sillanpää veti tuvan täyteen – iloinen viesti: ”Hurja oli meininki”

Laulaja Jari Sillanpäällä on mennyt paremmin kuin ikävimpinä vuosina.

Laulaja Jari Sillanpää, 58, on saanut elämäänsä taas järjestykseen. Entisellä tangokuninkaalla on taustallaan ikäviä kohuja.

Ainakaan kaikki fanit eivät tunnu piittaavan, sillä ”Siltsulla” on piisannut kesäkiertueellaan keikkoja. Hän on hiljattain jakanut Instagram-tilillään kuvan tuoreesta konsertista.

– Hurja oli meininki Kukonhiekassa. Iso kiitos kaikille, jotka tulitte paikalle ja piditte tunnelman katossa koko illan ajan. Erityiskiitokset myös isännälle ja koko talon väelle. Ja tietysti kiitos bändille ja tiimille upeasta työstä, Sillanpää kirjoittaa.

Videolla näkyy, että keikkapaikka on täynnä, ja yleisö laulaa mukana. Ryhdistäytyneen Sillanpään keikkakunto on kerännyt enemmänkin faneilta kiitosta. Sillanpään on kerrottu muun muassa lopettaneen tupakanpolton, ja hän on syönyt ja levännyt aiempaa paremmin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Sillanpään vaikeudet nousivat esiin, kun hän törttöili liikenteessä 2017 metamfetamiinin vaikutuksen alaisena. Sittemmin hän on saanut toisenkin tuomion huumausaineisiin liittyen. Laulajalla on myös tuomio sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä vuodelta 2020.

Sillanpää on sen jälkeen välttynyt uusilta tutkinnoilta ja oikeudenkäynneiltä. Vanhat virheet kuitenkin nousivat esiin syksyllä MTV:n Siltsu-dokumentin myötä. Kohun vuoksi monia Sillanpään joulukonsertteja peruttiin.

– Jari haluaisi vain nyt tehdä työtään ja keskittyä konsertteihin, kiertuemanageri kommentoi Hymy-lehdelle peruutuksia.