Janina Fry paljasti odottamattoman jymy-yllätyksen: ”Tervetuloa takaisin”

Fry paljasti asian sosiaaliseen mediaan jakamassaan päivityksessä.

Juontaja, malli ja yrittäjä Janina Fry, 50, paljasti sosiaalisessa mediassa torstaina todellisen jymyuutisen.

Fry on tekemässä nyt paluun Suomeen.

– Kotimaa kutsuu. Muutama vuosi Tukholmassa on opettanut paljon ja rikastuttanut elämää, ja on ollut tosi ihanaa, Fry iloitsee jakamassaan viestissä.

Fry on asunut perheensä kanssa Ruotsissa vuodesta 2021 lähtien puolisonsa Mark Fryn töiden takia. Pariskunta on ollut yhdessä jo yli 20 vuotta ja heidän perheeseensä kuuluu kaksi lasta.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Fry kertoo olevansa todella iloinen paluusta takaisin Suomeen ja samalla hän paljastaa, että perhe aikoo pitää yhä muuton jälkeen vielä myös asuntonsa Tukholmassa.

– Tuntuu kuitenkin hyvältä palata Suomeen. Lapset ovat menneet tuttuun kouluun ja duuniprojektit täällä ovat alkamassa. Olemme mahtavassa tilanteessa, koska toinen kotimme säilyy Tukholmassa, jossa myös käyn säännöllisesti niin työn kuin huvin merkeissä, hän kirjoittaa.

– Tukholmassa on ihania ystävyyssuhteita ja yhteistyökumppaneita ja tarkoituksena onkin vahvistaa ystävyyden siltaa Suomen ja Ruotsin välillä, viesti päättyy sinikeltaisten sydämien saattelemana.

Ilouutinen otettiin riemulla vastaan

Ilonen yllätysuutinen on otettu sosiaalisessa mediassa vastaan avosylin. Moni kommentoija toivottaa häntä tervetulleeksi takaisin kotiin.

– Tervetuloa takaisin, Janina!

– Tervetuloa kotiin Janina.

– Kaunista, kirjoittaa muusikko Ilkka Vainio.

– Oh! Jännittäviä uusia seikkailuja!

Kuva: All Over Press / Atte Kavoja

Fry nousi aikoinaan julkisuuteen käyttäessään vielä omaa sukunimeään Frostell voittaessaan vuonna 1993 Suomen Neito -kauneuskilpailun. Hän sijoittui samana vuonna Miss Maailma -kisoissa kuudenneksi.

Tuon jälkeen hänen nimensä tuli tutuksi monille ihmisille lehtien palstoilta sekä mallin töiden ansioista.

Fry on tehnyt uraa myös musiikin saralla toimien yhtenä Laura Voutilaisen Addicted to you -kappaleen sanoittajista. Tämän lisäksi hänet nähtiin vuonna 2022 yhtenä mystisistä hahmoista laulamassa Masked Singer Suomi -ohjelmassa.

Vuonna 2020 hän oli myös mukana Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa, jossa hänen parinaan toimi Anssi Heikkilä.

Jännittäviä aikoja. Toivotetaan kaikki yhdessä Janinalle ja koko perheelle mukavaa paluuta takaisin kotimaahan!

 

Lue lisää aiheesta...