IS: Marimekko-miljonääri Kirsti Paakkanen ei jättänyt suvulle penniäkään – perintöriidassa uusi käänne

Miljonääri Kirsti Paakkasen perinnönjaosta syntyneessä riidassa on tapahtunut uusia käänteitä, uutisoi Ilta-Sanomat.

92-vuotiaana kuolleen Marimekko-miljonääri Kirsti Paakkasen omaisuus on aiheuttanut harmaita hiuksia sukulaisille Paakkasen kuoleman jälkeen.

Lue myös: Kirsti Paakkasen kuolinvuoteella syntyi ilmiriita – suku antoi porttikiellon hautajaisiin: ”Emme anna anteeksi”

Paakkanen testamenttasi koko omaisuutensa säätiölleen, eikä jättänyt siksi perintönä sukulaisilleen senttiäkään. Paakkasella ei ollut lainkaan omia lapsia.

Ilta-Sanomien selvityksen mukaan nyt yksikään 11 perillisestä ei ole hyväksynyt Paakkasen tekemiä testamentteja omaisuuden suhteen. Lehden mukaan miljonäärin siskontytär Regina Paanala vaatii oikeusteitse, että Paakkasen tekemät testamentit olisivat pätemättömiä ja tehottomia.

Kuva: OHO / Mari Lahti / All Over Press
Kuva: OHO / Mari Lahti / All Over Press

Ilman testamenttia perintö siirtyisi perintökaaren mukaisesti Paakkasen sisarusten jälkeläisille, joihin Paanala kuuluu.

Marraskuussa 2021 menehtynyt Paakkanen ehti jo elämänsä aikana puhua itse siitä, miten haluaisi omaisuudellaan kuolemansa jälkeen tukea ”Suomen lahjakkaita lapsia” ja esimerkiksi kouluja.

– Yliopistot ovat ahdingossa, kuten varmasti tiedät. Minä olen saanut tältä hienolta maalta ja sen nuorilta paljon, ja en ole niin itsekäs, etten antaisi mitään takaisin, Paakkanen totesi muun muassa Taloussanomien haastattelussa vuonna 2017.

Testamentin mukaan Paakkasen perinnön oli tarkoitus mennä säätiölle, jonka ensisijaisena tarkoituksena on muun muassa taideteollisuuden, taloustieteiden sekä suomalaisen muotoilun kehittäminen.

Testamentti oli laadittu syyskuussa 2015 ja sitä täydennettiin elokuussa 2020.

Lue myös: