Kuva: All Over Press

IS: Kirsi Alm-Siira ottaa kantaa Pekka Poudan koirien kohteluun – lataa suoran mielipiteen

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira otti Ilta-Sanomien haastattelussa kantaa paljon keskustelua herättäneeseen päätökseen poistaa Pekka Poudan koirat televisiostudiolta.

Moni television katselija sai marraskuun alussa hämmästyä, kun MTV ilmoitti yllättäen katsojien suosikeiksi nousseiden meteorologi Pekka Poudan koirien poistuvan ruudusta.

Kanavan mukaan Siniä ja Suvia ei enää nähdä tulevaisuudessa totuttuun tapaan televisiossa, sillä studiolla muut työntekijät olivat saaneet koirista allergiaoireita.

Pekka Pouta ja Sini-koira kuvattuna yhdessä. Kuva: ATTE KAJOVA / All Over Press

Tapaus herätti paljon keskustelua ja myös Pekka Poudan puoliso Mari Sarolahti otti osaan keskusteluun jakamalla aiheesta päivityksen sosiaaliseen mediaan.

Tuohtuneet katsojat ovat jopa teettäneet addressin, joka vaatii koirien palauttamista ruutuun.

Uutisankkuri kertoo mielipiteensä

MTV:n uutisankkuri Kirsi-Alm Siira kommentoi Poudan koirien poistumista ruudusta Ilta-Sanomille sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kutsuvierastilaisuudessa.

Uutisankkuri kertoi olevansa itse koiraihminen.

– Koiraihmisenä pidän koirista. Mutta totta kai se on niin, ettei koiria oikein voi olla työpaikalla, koska jotkut voivat allergiaoireita niistä saada, Alm-Siira sanoo IS:lle.

Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Uutisankkuri kertoo haastattelussa, että jotkut studiolla työskentelevät olivat saaneet oireita koirien takia, mutta ”potkujen” jälkeen tilanne on rauhoittunut.

– Ei se enää meillä työpaikalla oikein näy, hän toteaa.

Lue myös: