Suomalaisen iskelmämusiikin kuninkaana tunnettu Olavi Virta jätti jälkeensä rakastetun perinnön, joka elää vahvasti kansan sydämissä.
Menestys ja tähteyden taakka kuitenkin tekivät hänestä levottoman ja viina, naiset ja ”hällä väliä” -asenne veivät lopulta mieheltä kaiken.
Olavi Virta, oikealta nimeltään Oskari Olavi Ilmén, syntyi 27. helmikuuta 1915 Sysmässä, tarkemmin Särkilahden kylässä Riuttalan torpan saunassa.
Vaikka Olavi sai pelkän seiskan laulutaidostaan koulussa, vei musikaalisuus pojan pian mennessään ja hän lopetti koulunkäynnin 13-vuotiaana. Hän toimi esiintyjänä ja kuuluttajana Kannaksen rintamaradiossa sodan aikaan.
Sana charmikkaasta nuoresta laulajasta levisi Suomessa ja 40-luvulla Olavin suosio todella lähti nousuun.
– Olavi saa taivaan linnutkin itkemään ilosta, niin kauniisti hän laulaa, Olavin isä Juho tiettävästi kehuskeli.
Rakkauselämä
Samoihin aikoihin kun hänen uransa todella lähti nousukiitoon, liki 30-vuotias Olavi tapasi 17-vuotiaan suomenruotsalaisen Irene Henrikssonin Cotton-klubilla Helsingin Iso Roobertinkadulla.
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, eikä 12 vuoden ikäero tai Irenen 1-vuotias Ilse-tytär haitannut kaksikkoa joka asteli jo pian alttarille ja Olavi adoptoi Ilsen.
– Rakastuimme päätä pahkaa. Minä olin seitsemäntoista ja Olavi 12 vuotta vanhempi, mutta ikäero ei meitä huolettanut tippaakaan. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ja meillä oli koko elämä edessämme, Irene kertoo esikoisensa, Ilse Hammarin, kirjassa Isäni Olavi Virta – Perhe-elämää kuninkaan varjossa.
Onni muuttui painajaiseksi
Ilsen kirjasta käy ilmi, että perheen elämä oli pitkään onnellista vaikka he elivät yksinkertaisissa oloissa.
Vuonna 1945 Olavi, Irene ja Ilse toivottivat tervetulleeksi Paulin. Perhe kasvoi jälleen vuonna 1951 kun Harriet syntyi ja jälleen vuonna 1957 kun Sheila syntyi.
Kuvan lähde: U. A. Saarinen, WikiCommonsin kautta
Perheen kotona Helsingin Sörnäisissä ei ollut peseytymismahdollisuutta, joten he kävivät kerran viikossa yleisessä saunassa, ”josta he kävelivät kotiin käsi kädessä.”, kirjoittaa Seura.
Perhe kävi yhteisillä retkillä ja kun Olavi keikkaili lapset jäivät mummolaan, koska Irene oli aina miehensä mukana. Lapset olivat onnellisia, vaikka vanhemmat olivatkin paljon poissa.
Olavin nousujohteinen ura ja menestys kuitenkin tekivät hänestä yhä levottomamman ja hän alkoi turvautua jatkuvasti enemmän alkoholiin rauhoittuakseen.
Kun Irene odotti Harrietia Olavin epäsäännölliset työajat alkoivat vaikuttaa hyvin negatiivisesti perheen elämään ja pikkuhiljaa aiemmin umpirakastuneen pariskunnan välit kylmenivät.
Olavilla oli lukuisia syrjähyppyjä. Tunnetuin syrjähyppy oli Pekka Puupää kesälaitumilla -elokuvassa Olavin vastanäyttelijä Ruth Johanssonin kanssa.
Ruth oli tuolloin 20-vuotias ja Olavi 38. Seurustelusuhde kesti tiettävästi ainakin kaksi vuotta.
– Vieraat naiset alkoivat soitella meille kotiin. Minä olin närkästynyt ja Olavia käytökseni ärsytti. Yksi asia johti toiseen. Aloimme puhua kovalla äänellä, lyhyin lausein ja kylmin sanoin. Sitä seurannut hiljaisuus oli kamala, Irene kertoo.
Olavi muuttui väkivaltaiseksi
Vaikka ennen vanhaan ruumiillinen kurittaminen oli yleistä, muuttui Olavi äkkipikaiseksi ja vihaiseksi alkoholisoitumisensa myötä. Hän löi Paulia ja Ilseä nyrkein.
”Isä tuli kohti kuin karjuva leijona ja löi minua kovaa nyrkillä. – – Makasin pöydällä ja sain useita iskuja selkään ja olkaan ennen kuin lysähdin lattialle. Isä tarttui minuun vahvoilla käsillään ja viskasi minut kuin räsynuken Paulin vierelle sänkyyn. – – Isä istui hänen päällään hajareisin ja tarttui Paulin hartioihin ja paukutti hänen päätään lattiaan.” Ilse muistelee kirjassaan Seuran mukaan.
Kun Harriet oli syntynyt, Irene halusi töihin. Olavi ei kuitenkaan ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsa, vaan kielsi sen ja löi vaimoaan.
Irene toisaalta viis veisasi miehensä kiellosta ja meni töihin hattumalliksi. Hän myös ilmoitti jättävänsä Olavin, jos tämä vielä löisi häntä.
Olavi muuttui jatkuvasti holtittomammaksi. Hän keräili autoja ja ajoi niillä humalassa, kävi vieraissa ja toi tuntemattomia humalaisia ihmisiä perheen kotiin.
Lapset oppivat Suomen kartan osatakseen ennustaa milloin isä olisi poissa ja kotona ei tarvitsisi pelätä. 6-vuotias Ilse joutui huolehtimaan 4-vuotiaasta veljestään ja heidät jätettiin yksin öiksi. Teini-ikäisinä he joutivat viettämään koko kesän perheen kesä-asunnolla kahdestaan.
”Kukaan ei ymmärrä, miltä tuntuu olla paras ja aivan huipulla. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tunteitaan, kukaan ei ymmärtäisi. Kun seison lavalla, olen täysin yksin, jätetty parrasvalojen loisteeseen, irrotettu todellisuudesta. On vain minä ja ääneni. Minä laulan ja annan yleisölle kaikkeni ja samalla tyhjennän elinvoimani”, Ilse kirjoittaa isänsä selittäneen äidilleen.
Seuran mukaan muu perhe ei enää viihtynyt kotonaan ja lapset joutuivat pärjäämään enenevissä määrin yksin kun Olavi oli töissä ja Irene ystäviensä luona.
Avioeron syy: anoppi
Irenen mukaan Virtojen avioeron tuhosi lopulta varsin yllättävän taho.
Ilmapiiriä ei hänen mukaansa pahiten myrkyttänyt mikään mitä Olavi teki, vaan hänen äitinsä, eli Irenen anoppi. Näin hän kuvailee tilannetta Ilsen kirjassa:
”Jos hän ei olisi asunut meillä ja levittänyt niin paljon epäsopua ja epäilyksiä, olisin jaksanut ottaa kaikki myrskyt vastaan Olavin rinnalla. Olavi ja minä rakastimme toisiamme, niin me tosissamme teimme, rakastimme lämpimästi ja vilpittömästi, mutta Olavin äiti koki, että minä vein häneltä hänen ainoan poikansa. Hän tuhosi kaiken!
Olavin äiti oli jatkuvasti mustasukkainen. Vahti minua vuorokauden ympäri ja mustamaalasi minua. Oli viheliäistä joutua asumaan hänen kanssaan. Hän aiheutti avioliittomme kipeimmät säröt, hän eikä kukaan muu.”
Lopulta Irene muutti nuorempien tyttäriensä kanssa Ruotsiin kotiseudulleen ja pariskunta erosi vuonna 1961.
Olavin elämä syöksyi yhä pahemmin raiteilta, kun häntä jumaloinut yleisö käänsi hänelle selkänsä.
Rahaa ei enää tullut mistään ja omaisuus huutokaupattiin.
– Vieköön ne pirulaiset vaikka suurimman osan minusta, mutta yhtä ne eivät saa! Ääneni on minun, sen aion pitää, eikä sitä voi kukaan minulta viedä, Olavi Virran tiedetään jyrisseen.
Hän kuoli 11 vuotta avioeron jälkeen alkoholismiin 57-vuotiaana vuonna 1972. Viimeiset vuotensa hän eli köyhänä, sairaana ja maine pilalla.
Kirjassaan Ilse kertoo tavanneensa isänsä viimeisen kerran 60-luvun puolivälissä ja säälineensä tuolloin yksin jäänyttä miestä.
Vuosien varrella sääli ja häpeä ovat kuitenkin muuttuneet ylpeydeksi.
”Nykyään kuuntelen usein isäni lauluja, kun ajan autoa. Tunnen suurta iloa. Me laulamme yhdessä ja minä yritän päihittää hänet äänelläni, mutta hänelle ei voi tehdä niin.”
”Olen ylpeä sinusta, isä, ja niin iloinen, että sinusta tuli isäni.”
Vaikka haasteet varjostivatkin ajoittain hänen polkuaan, ei Olavi koskaan menettänyt intohimoaan musiikkiin.
Hänen kykynsä välittää tunteita ja tarinoita laulujensa kautta tekee hänestä ikonin, jonka vaikutus ulottuu sukupolvien yli. Olavin yksityiselämä, täynnä rakkautta, pettymyksiä, voittoja ja tappioita, muistuttaa meitä kaikkia inhimillisyydestä taiteen ja menestyksen takana.
Olavi Virta oli ennen kaikkea tarinankertoja, jonka ääni toi lohtua ja iloa lukemattomiin suomalaisiin koteihin. Hänen perheensä, ystävänsä ja ihailijansa muistelevat häntä lämmöllä, kunnioituksella ja kaipuulla. Virta ei ollut ainoastaan lahjakas laulaja, vaan myös syvästi tunnevoimainen ihminen, jonka elämäntarina inspiroi edelleen.
