Ina Mikkola avautui pysäyttävistä kohtauksistaan: “Tuntui, että vajoan”

Toimittaja Ina Mikkola avautui voinnistaan.

Ina Mikkola
Kuva: All Over Press

Toimittaja Ina Mikkola, 32, jakaa avoimesti kokemuksiaan paniikkikohtauksistaan.

Mikkola kertoi Instagramissa saaneensa kuluvan vuoden aikana nyt kolmannen paniikkikohtauksensa. Hän kuvailee jokaisen kohtauksen olleen samalla hyvin samanlainen ja kuitenkin todella erilainen.

Viimeisin kohtaus iski Mikkolalle matkalla ravintolaan.

– Aluksi tuli todella outo ja poissaoleva olo. Sydän hakkasi nopeasti ja sitä puristi. Tuntui, että vajoan tai sulaudun ympäristöön. Ei hyvällä, vaan huonolla tavalla. Sitten iski kuolemanpelko ja itku tuli, Mikkola kirjoittaa.

Mikkolalla oli seuranaan kuitenkin turvallinen ihminen, joka auttoi häntä ja osasi toimia tilanteessa.

– En tiedä, miten muuten olisin selvinnyt, koska koko tilanne jotenkin alkoi kaiken lisäksi vielä hävettämään minua. Koska kuka nyt haluaisi olla julkisella paikalla ihan paskana ja hermorauniona?

Hän kertoo saaneensa jonkin verran hillittyä kohtauksen illallisen ajaksi, mutta olo jäi kuitenkin kytemään.

– Sitten se piiskan lailla iski takaisin kahta kauheammin. Tuntui koko ajan, että saan jonkun sydänkohtauksen. Että joku ihmeellinen voima hallitsee mun kehoa, enkä mä sitä, Mikkola kuvaa pelottavaa tilannetta.

Lopulta tuki, turva ja rauhallinen musiikki auttoivat rauhoittamaan tilanteen.

”Ei ole mikään selitys”

Mikkola kertoo kuitenkin olevansa hämmentynyt siitä, mistä nämä kohtaukset ovat yhtäkkiä ilmaantuneet hänen elämäänsä.

– ”Varmaan stressaat!” ei ole mikään selitys, koska stressi ei varsinaisesti ole mikään uusi asia, vaan aina ollut läsnä eri elämäntilanteissa, hän pohtii.

Mikkola toivoo, ettei joutuisi enää koskaan kokemaan paniikkikohtauksia. Valitettavasti niiden hallitseminen on vaikeaa, koska kyse ei ole tahdonalaisesta asiasta.

– Yritän kuitenkin hokea itselleni, että ”kaikki on hyvin”. Ehkä se siitä.

– Ps. Hävettää tämäkin tänne jakaa. Mutta kun hävettää, niin sitten on oltava häpeilemätön, ettei häpeä vaan ala hallita! Hän päättää kirjoituksen.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

Paniikkikohtaus on äkillinen voimakas pelko- tai ahdistuskohtaus, jonka yhteydessä ilmenee erilaisia sympaattisen hermoston aktivoitumisesta johtuvia fyysisiä oireita, Terveyskirjasto kertoo.

Ne voivat iskeä odottamatta ja aiheuttaa fyysisyyden lisäksi psyykkisiä oireita.

Yksittäiset paniikkikohtaukset ovat varsin yleisiä: ainakin joka viides on joskus kokenut paniikkikohtauksen.

Silti niiden ympärillä pyörii edelleen paljon epätietoisuuttaa ja stigmaa, jotka aiheuttavat kohtausten saajille häpeää.

Tästä syystä onkin tärkeää, että Ina Mikkolan kaltaiset rohkeat ihmiset uskaltavat puhua avoimesti kokemuksistaan, sillä ne voivat rohkaista muita samankaltaisissa tilanteissa olevia.

Paniikkikohtausten syitä voi olla monia, ja ne voivat liittyä esimerkiksi stressiin, ahdistukseen tai traumoihin. On tärkeää hakea ammattiapua ja tukea ymmärtääkseen ja käsitelläkseen paniikkikohtausten taustalla olevia syitä sekä kehittääkseen tehokkaita selviytymiskeinoja.