IL: Näin äkillisesti menehtynyt Maria Jungner korvattiin Ylellä

Pitkän ja mittavan työuran tv-kuuluttajana tehnyt Maria Jungner menehtyi maaliskuussa äkillisesti.

Nyt Yle kertoo, miten rakastetun kuuluttajan työ korvataan kanavilla.

Äkillisesti noin kuukausi sitten menehtynyt rakastettu tv-kuuluttaja Maria Jungner teki pitkän työuran Ylen palveluksessa.

Jungnerin ääni tuli vuosien varrella monille tutuksi ohjelmien kuuluttajana. Jo kuolemaa seuranneena päivänä Yle kunnioitti Jungnerin muistoa poistamalla ohjelmien kuulutukset TV1:n lähetyksistä.

Jungner ehti toimia kanavan kuuluttajana vuodesta 1998 lähtien.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Näin Yle korvaa Jungnerin

Nyt Ylen markkinointipäällikkö Hannu Haapasalo paljastaa Iltalehden haastattelussa, miten kanava aikoo paikata rakastetun kuuluttajan.

Yle ei ole Haapasalon mukaan palkannut uutta kuuluttajaa Jungnerin tilalle.

– Olemme järjestelleet asiat niin, että aiemmin vähemmän kuuluttajavuoroja tehneet ovat nyt ottaneet niitä enemmän. Kuulutuksia tekevät pääasiassa siis tutut Anna-Liisa Tilus, Nina Sevelius ja Gedi Lindahl, hän kertoo IL:lle.

Kanavan kuuluttaja Gedi Lindahl oli myös se, joka esitti koskettavan muistokuulutuksen Jungnerille tämän kuoleman jälkeen tiistaina 5.3.

– Hyvää tiistai-iltaa. Viikonloppuna työyhteisömme saavutti suru-uutinen rakkaan työtoverimme Maria Jungnerin poismenosta, jonka johdosta on äärettömän vaikeaa pukea menetystämme täällä ruudussa sanoiksi, Lindahl lausui.

– Otamme osaa Marian läheisten ja teidän katsojien suruun. Marian valoisa persoona ja työ säilyy sydämissämme ikuisesti, kuulutus päättyi.

Kollegat muistivat naistenpäivänä

Jungnerin hautajaiset järjestettiin 15. maaliskuuta.

Kollegat muistivat häntä myös naistenpäivänä jakamalla yhteiskuvan kuuluttajien kanssa.

– Muutaman vuoden takaa otetun kuvan kera pieni kuuluttajatiimimme (+Minna) haluaa toivottaa Hyvää Kansainvälistä naistenpäivää kaikille. Myös rakkaalle Marialle sinne pilven reunalle, viesti kuului.