Rakastettu laulaja Arja Saijonmaa kertoo takana olleen kiireinen vuosi ja paljastaa samalla yllättävän ilouutisen, jonka moni ottaa taatusti riemulla vastaan. Asiasta kertoo Iltalehti.
79-vuotias laulaja Arja Saijonmaa on tehnyt mittavan uran niin kotimaassa kuin ulkomaillakin laulajana, näyttelijänä sekä kirjailijana.
1960-luvulla uransa käynnistänyt Saijonmaa on tullut viimevuosina monille suomalaisille uudestaan paremmin tutuksi Elämäni biisi -ohjelman myötä, jossa hän on mukana yhtenä tähtisolisteista.
Nyt Iltalehden tuoreessa haastattelussa rakastettu tähti kertoo, millaista on ollut olla mukana suurta suosiota nauttivassa Elämäni biisi -ohjelmassa.
Yksi kappale jäi vahvasti mieleen
Ohjelmassa etenkin yleisön reaktiot esityksistä ovat antaneet hänelle paljon.
Mieleenpainuvin esitys vuosien varrella ohjelmassa oli kuitenkin kappale, jota hän ei muutoin olisi ehkä koskaan omaan repertuaariinsa ottanut.
– Perinteinen suomalainen kappale, Juokse sinä humma, jota ei tulisi mieleenkään ottaa omaan repertuaariin, kaikella kunnioituksella. Mutta nyt kun se tehtiin ja sain sen osakseni, ja tein sen läksyn kunnolla, niin se on yhtäkkiä syntynyt uudestaan, hän kuvailee Iltalehdelle.
Lahjakkaan taiteilijan arki on edelleen kiireistä myös ohjelman kuvausten ulkopuolella. Hän on jo vuosien ajan luonut uraa myös ulkomailla ja asuukin pääasiallisesti Tukholmassa. Hänellä on kodit myös Helsingissä ja Pariisissa.
Paljastaa jymy-yllätyksen
Iltalehden haastattelussa hän paljastaa myös todellisen jymy-yllätyksen, joka saa taatusti monet innostumaan.
– Minulta tulee kirja syksyllä. Olen tehnyt sitä 5-6 vuotta Ruotsissa ruotsiksi. Se on tavallaan minun elämäkertani, muistelmani. Se tulee ulos lokakuussa, Saijonmaa paljastaa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Kirjasta on käyty keskusteluja myös suomalaisten kustantajien kanssa, sillä Saijonmaan äidinkieli on suomi, vaikka se ilmestyykin nyt ainakin aluksi ruotsiksi.
Tämän lisäksi Saijonmaa paljastaa, että syyskuussa on luvassa myös toinen iso yllätys, mutta sitä hän ei vielä halua paljastaa enempää.
Saijomaa on tehnyt arvostetun uran Suomen lisäksi juuri Ruotsissa. Hänet on palkittu kultalevyillä molemmissa maissa ja hän on ollut mukana myös ruotsalaisessa Så mycket bättre -ohjelmassa, joka on heidän versionsa Vain elämäästä.
Aikanaan hänet on myös valittu vuoden naisikoniksi länsinaapurissamme.
Uransa aikana hän on julkaissut 14 suomenkielistä albumia ja 12 ruotsinkielistä. Hänen ensijulkaisunsa laulajana oli vuonna 1969 ilmestynyt single Puhu minulle rakkaudesta.
Todella mielenkiintoista ja taatusti kiinnostava kirja monelle luettavaksi. Arja on ehtinyt pitkän uransa aikana nähdä ja kokea paljon asioita, joista olisi varmasti kiinnostavaa kuulla lisää.
Oletko itse seurannut Elämäni biisi -ohjelmaa tai muuten Arjan uraa jo aiemmin? Kerro omat muistosi laulajasta Facebookin kommenttiosiossa ja muista myös jakaa tätä kaikkien ystäviesi luettavaksi!