IL: Heikki Kinnunen, 78, rehellisenä tilanteestaan: ”Pelaako järki ja pystyykö vielä kävelemään”

Heikki Kinnunen on ehtinyt olla eläkkeellä jo vuosien ajan, mutta aika ei ole silti käynyt pitkäksi.

Nyt mies kertoo kuulumisiaan Iltalehden haastattelussa.

78-vuotias Heikki Kinnunen on ehtinyt uransa aikana viihdyttää suomalaisia useamman vuosikymmenen ajan.

Näyttelijänä ja laulajana tunnettu monitaituri on yksi niistä, jotka olivat luomassa sketsipohjaista televisioviihdettä meille Suomeen.

Teatterista alkanut ura vei lopulta televisioon, jossa hänestä muotoutui yksi rakastetuimmista koomikoista. Nyt mies on ehtinyt olla jo useamman vuoden virallisesti eläkkeellä, mutta töille riittää silti aina silloin tällöin aikaa.

Hänet nähdään seuraavaksi syyskuun alussa ensi-iltaan tulevassa Mielensäpahoittaja – rakkaustarina -elokuvassa.

– Elokuvia on mukava aina silloin tällöin tehdä, kerran kahdessa vuodessa vai mitä näitä nyt onkaan. Mutta nyt ei ole mitään tiedossa muuta kuin eläkepäiviä, hän kertoo Iltalehden haastattelussa.

Terveys sanelee ehdot

Kinnunen kertoo lehdelle, ettei tiedä tekeekö vielä joskus jatkossa paluun Mielensäpahoittajan rooliin nyt ilmestyvän elokuvan jälkeen.

Ikä ja vuodet ovat jättäneet jälkensä.

– Se riippuu siitä, että pelaako järki ja pystyykö vielä kävelemään, hän toteaa IL:lle.

Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Kinnusen mukaan vaivoja alkaa olla paljon, mutta niiden kanssa kuitenkin pärjää edelleen.

– On pakko pärjätä.

Menestynyt näyttelijä on palkittu mittavan uransa kanssa sekä Pro Finlandia -kunniamerkillä (2009) että Kultainen Venla -patsaalla (2012).

Monet miehen rooleista ovat jääneet elämään omaa elämäänsä vielä vuosikymmeniä esitysten jälkeen, kuten vaikkapa Älywapaa palokunta -ohjelmasta tuttu lausahdus ”Onks Viljoo näkyny?”.

Toivotetaan yhdessä Heikille leppoisia ja hyvin ansaittuja rauhallisia eläkepäiviä. Toivottavasti mies nähtäisiin vielä myös jossain televisiossa tai teatterissa, sillä hän on niin lahjakas.