Hymy: Teemu Selänne jyrähtää suomalaisten asenteista: ”En ole ikinä ymmärtänyt laiskoja ihmisiä”

Teemu Selänne oli uransa aikana yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä jääkiekkoilijoista kautta historian.

Upean uran Yhdysvalloissa tehnyt Selänne jätti nimensä NHL:n historiaan, mutta on sen jälkeen tehnyt töitä muun muassa television parissa kotimaassa.

Töiden ohella Selänne on tullut viime vuosina tunnetuksi tiukoista mielipiteistään, joita hän ei pelkää sanoa ääneen.

Ex-jääkiekkoilija Teemu Selänne on elänyt perheensä kanssa jo vuosien ajan Yhdysvalloissa, jossa hän pelasi menestyksekkään uran NHL:ssä.

Vaikka peliura onkin jo päättynyt, niin Selänteet pitävät edelleen kotiaan Yhdysvaltain länsirannikolla Kaliforniassa. Perhe rakennuttaa parhaillaan uutta kotia samalle alueelle, jossa he ovat asuneet vuodesta 2000 lähtien.

Selänne on tullut viime vuosien aikana tunnetuksi siitä, että hän ei pelkää sanoa asioita suoraan ja laukoo mielipiteitään varsin avoimesti myös sosiaalisen median puolella.

Teemu Selänne
Selänne kuvattuna vuonna 2023 Pickala Golfissa Ladies European Tourin -kilpailun yhteydessä. Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Nyt Hymy-lehden haastattelussa hän on avannut jälleen sanaisen arkkunsa aiheesta, joka herättää varmasti paljon mielipiteitä.

Menestyksekkään uransa aikana Selänne tienasi miljoonia ja sai valtavasti mainetta, mutta hän kertoo kaikella tuolla olleen myös varjopuoli, joka tuntuu etenkin Suomessa.

– Amerikassa on aina ihailtu menestyjiä ja heiltä yritetään imeä oppia, kun Suomessa tilanne on päinvastoin, Selänne kertoo lehdelle.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Painottaa omaa halua

Hänen mukaansa suomalaisia tuntuu piinaavan herkästi kateus, jos naapurilla on asiat paremmin tai joku onnistuu jossain.

– Se on väärin, jos toisella menee paremmin kuin itsellä. Se on inhottavaa.

Hän kertoo Hymylle menestymisen taustalla olevan kyse lopulta paljon myös ihan ihmisen omasta halusta. Omien sanojensa mukaan Selänne ei ole ikinä voinut ymmärtää ihmisiä, jotka ovat laiskoja.

– En ole ikinä ymmärtänyt laiskoja ihmisiä. Sellaisia, jotka eivät tee tai halua tehdä töitä. Kaikilla on edellytykset mihin vain, jos haluaa, Selänne linjaa lehdelle.

Lue myös:

Mielenkiintoisia sanoja, jotka herättävät taatusti paljon mielipiteitä. Mitä mieltä olet itse? Onko Selänteen sanoissa totuuden siemen?

Kerro oma mielipiteesi Facebookin kommenttiosiossa!