Helena Koivu esittää rajun syytöksen Mikosta: ”Kenenkään ei pitäisi alistua siihen”

Helena Koivu on päivittänyt ajatuksiaan pitkästä erosotkusta peräti yli 50 Instagram-tarinan verran.

Avioerot ovat harvemmin mukavia. Prosessi voi kestää pitkään, raastaa kumpaakin osapuolta ja pahimmillaan vaikuttaa pariskunnan lapsiin. Entisen jääkiekkoilijan Mikko Koivun ja hänen entisen vaimonsa Helena Koivun erosoppa on kuitenkin suomalaisella mittapuulla omassa luokassaan.

Pari jätti avioerohakemuksensa vuonna 2020, eikä sotku ole vieläkään täysin selvä. Omaisuus- ja huoltajuuskiistoja on setvitty sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Ilta-Sanomat uutisoi 5. tammikuuta 2024, että avioero on amerikkalaisoikeuden mukaan selvä.

Koivuilla oli avioehto, jonka mukaan Helena Koivu saisi eron tullessa miljoonan euron korvauksen roolistaan kotiäitinä. Summan oli tarkoitus turvata hyvinvointinsa ja taloutensa.

Mikko Koivu oli kuitenkin maksanut sievoisia summia eroprosessin aikana. Ilta-Sanomat on uutisoinut Helena Koivun törsänneen miljoona euroa vain parissa vuodessa. Oikeus laski, että avioehtosummasta olisi maksettavaa enää noin 180 000 euroa.

Helenan oli kuitenkin muutettava pois pariskunnan kodista Edinassa ja palautettava Chevrolet-auto Mikolle hyvässä kunnossa. Omaisuus jäi pitkälti siis Mikko Koivulle. Helena Koivu on valittanut päätöksestä ja asiaa puidaan jälleen oikeudessa tällä viikolla.

Tunteet käyvät kuumana. Helena Koivu on julkaissut Instagram-tilillään melkoisen avautumisen näkemyksistään. Hän on avautunut tilanteesta vuorokauden sisään yli 50 tarinan verran. Ne sisältävät hänen omia mietteitään, tunteikkaita kuvia lasten kanssa, seuraajilta saatuja tukiviestejä sekä voimalauseita.

Jäljellä vain sananvapaus

Helena Koivu on päivittänyt kuulumisiaan aktiivisesti Instagramiin. Uusimmassa päivityksessä hän kertoo, että tarinansa jakamalla hän lisää tietoisuutta.

– Kun päästin irti häpeäntunteesta ja opin olemaan haavoittuvainen, en pelkää jakaa. Vaikka minua jatkuvasti syytetään kaikesta mitä sanon tai teen, ja vaikka minua käsketään olemaan hiljaa, tiedän, että avoimuus ei ole paha asia.

Hän on vihjannut, että hänen entisen miehensä leiristä olisi esitetty sovintotarjous. Sen mukaan Mikko Koivu olisi valmis tarjoamaan jonkinlaista rahallista kompensaatiota menetetyistä tuloista, mutta vastineeksi Helenan olisi pistettävä suu suppuun Mikosta, parin erosta ja riidoista. Hän ei saisi esimerkiksi kirjoittaa kirjaa.

– Minulla on jäljellä vain sananvapauteni. Ja vapaus päättää, mitä haluan tehdä elämälläni. Mitä haluan sanoa ja mitä en. En enää koskaan halua elää kenenkään kontrollissa, että joku sanelee, miten minun pitäisi elää elämääni ja mitä voin tehdä ja mitä en. En vain pidä sitä elämänä. Mielestäni kenenkään ei pitäisi alistua siihen, hän sanoo yhdessä tarinassa.  

Koivu ei siis aio suostua, eikä häntä voi hiljentää. Koivulta vaaditaan, että hän luopuu Suomen-talon osaomistajuudesta. Koivu ei ole suostunut. Häntä on uhannut Yhdysvalloissa jopa lyhyt vankeustuomio.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

– Tietenkin minulle vain sanottiin, että näin käy, ja näin se on. Olemme pahoillamme, mutta et saa mitään. Sinun pitäisi vain ottaa lento, tulla Suomeen ja nähdä lapsiasi, jos haluat heitä nähdä.  

Helena Koivun mukaan hän ei ole saanut käytännössä mitään rahaa. Ei jäljelle jäänyttä noin 180 000 euron summaa avioehdon miljoonasta tai muutakaan. Hän on tyytymätön, että miljoonasta on vähennetty kuluja. Hänen mukaansa niin ei yksinkertaisesti voi tehdä.

– Mikä pointti on edes allekirjoittaa avioehtoa, jos sitä ei noudateta?

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Mikko Koivu Helena Koivu
Mikko ja Helena Koivun eroprosessi on ollut pitkä ja raskas. Kuva: All Over Press

Lukuisia tukiviestejä

Helena Koivu on julkaissut myös saamiaan tukiviestejä. Yksi seuraaja kertoo seuranneensa järkyttyneenä parin eroa ja siitä, ”miten julma ihminen voi olla”.

– Olet hänen lasten äiti! Toivon, että oikeus toteutuu. Rahalla saa ja näköjään hevosella pääsee, sillä sinua on kohdeltu todella ala-arvoisesti, niin siellä kuin täällä Suomessakin. Olet todella vahva nainen, äläkä ikinä anna periksi. En voi muuta sanoa kuin voimia ja täältä lähetän onnea matkaasi. Olet upea ja kaunis nainen.

Toinen kannustaa, ettei hän koskaan luopuisi äänestään. Kun joku yrittää viedä kaiken, vain se on niin jäljellä. Kolmannen mukaan ihmisten pitäisi tietää, että NHL-vaimojen on erittäin vaikea tehdä töitä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

– Erityisesti, kun useimmat pelaajat eivät pysy yhdessä joukkueessa kovin pitkään. Se, että hän (Mikko Koivu) pysyi niin pitkään (Minnesota) Wildissa on poikkeus, ei sääntö. Miten NHL-vaimon pitäisi pystyä pysymään töissä, kun aviomiehellä on riski saada siirto minä vuonna hyvänsä?

Koivu on julkaissut myös paljon kesäisiä kuvia lastensa kanssa muun muassa uimarannalta ja yökyläilystä. Hän on myös päivittänyt tarinoihinsa lukuisia voimalauseita, jotka viittaavat suoraan vaikeaan eroon.

– Se, että sinua rakastetaan, on vähimmäisvaatimus. Varmista, että sinua myös kunnioitetaan, asetetaan etusijalle, tuetaan ja ymmärretään.

– Intohimon löytämisessä ei ole kyse vain urasta ja rahasta. Siinä on kyse oman itsesi autenttisesta löytämisestä. Sen, jonka olet haudannut muiden ihmisten tarpeiden alle.

– Elämä muuttuu. Menetät rakkauden. Menetät ystäviä. Menetät palasia itsestäsi, joita et koskaan voinut kuvitellakaan menettäväsi. Ja sitten, ilman että tajuatkaan, ne tulevat takaisin. Uusi rakkaus tulee. Parempia ystäviä. Ja vahvempi, viisaampi sinä tuijottaa peilistä takaisin.