Hannele Lauri leikataan yli vuoden kestäneiden kipujen takia

Vuosikymmenten ajan suomalaisia teatterissa, valkokankaalla ja televisiossa viihdyttänyt näyttelijä Hannele Lauri paljastaa kärsineensä pitkään kivuista, joiden takia hänellä on edessään pian leikkaus.

72-vuotias näyttelijä Hannele Lauri on yksi suomalaisen viihdetaivaan hahmoista, joka ei varmasti kaipaa suuria esittelyjä. Mittavan uran kotimaisen viihteen parissa tehnyt tähti paljastaa kuitenkin nyt tuoreessa haastattelussa kärsineensä jo pidemmän aikaa terveysvaivoista ja joutuvansa leikkaukseen.

Lauri puhui leikkauksesta Riina-Maija Palanderin ja Petri Voutilaisen luotsaamassa Kaksoiselämää -podcastissa.

Rakastettu näyttelijä sanoo haastattelussa, että hänellä on ollut ongelmia vatsansa kanssa jo pidemmän aikaa.

– Olen juossut lääkärissä vuoden verran ja sieltä leikattiin tarkastuksessa polyyppi. Siellä on iso sappikivi, johon minulla piti olla leikkaus, hän kertoo tilanteestaan.

Alkuperäinen leikkaus jouduttiin kuitenkin siirtämään ja nyt tähti on menossa veitsen alle lokakuun 23. päivänä.

Hannele Lauri on kärsinyt kovista kivuista jo pitkään.
Kuva: All Over Press

Ikävän vaivan kanssa jo pidempään elänyt Lauri sanoo kipujen olleen niin pahoja jo viime jouluna, ettei hän kyennyt edes vierailemaan lastensa luona. Kipuhelvetti on rajoittanut hänen elämää ja arkeaan suuresti.

– Minun on ollut aika vaikea luvata mitään, koska ei tiedä, millainen vatsa on seuraavana päivänä.

Edellinen leikkaus johti ongelmiin

Näyttelijä sanoo podcastissa omaavansa kovan kipukynnyksen, mutta kivut ovat olleet niin kovia, että ne ovat vaikuttaneet sekä hänen ”psyykkeeseensä että mielialaan”.

Lauri on kärsinyt terveysongelmista viime vuosina aiemminkin. Vuonna 2023 hän kertoi joutuvansa lonkkaleikkaukseen, sillä lonkan kivut olivat käyneet niin pahoiksi, ettei hän kyennyt edes kävelemään.

Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa hän kuvaili tuolloin, että hänen toinen lonkkansa oli leikattu jo 10 vuotta aiemmin.

Leikkauksen jälkeen Lauri koki vielä pelottavan tilanteen, kun hänet kiidätettiin äitienpäivänä sairaalaan. Hengenahdistuksesta alkanut tilanne sai hoitajat epäilemään jopa keuhkoveritulppaa.

Syyksi paljastui kuitenkin lopulta testien jälkeen lonkkaleikkauksen jälkeiset komplikaatiot ja Lauri pääsi takaisin kotiin sairaalasta tilanteen selvittyä.

Jakaa aktiivisesti päivityksiä

Lokakuun alussa Lauri yllätti seuraajansa ja faninsa sosiaalisessa mediassa jakamalla harvinaisen yhteiskuvan pikkuveljensä Pertti Markkulan kanssa.

Huolitellusta tyylistään tunnettu tähti onkin jakanut sosiaalisessa mediassa aktiivisesti kuulumisiaan sekä kuvia elämästään myös kipujen keskellä. Tuoreimmassa Instagram-julkaisussaan pääroolia näyttelevät syksyn värit sekä tähden rakas Olga-koira.

– Luulen, että olen pihan kaunein, vaikka onhan nää syksyn lehdetkin aika kauniita, Lauri kirjoittaa hauskasti koirasta jakamansa kuvan yhteydessä.

Kuulostaa kyllä todella ikävältä ja kivuliaalta vaivalta. Tällaista ei toivoisi kenenkään joutuvan kestämään noin kauaa. Lähetetään yhdessä Hanneleelle voimia ja toivotaan, että leikkaus sujuu ongelmitta.

 

Lue lisää aiheesta...