Hän on Popedan uusi laulaja – kitaristi Costello Hautamäki kertoo kohtalokkaasta hetkestä

Olli Herman on tuttu muun muassa Reckless love -rokkibändistä. Nyt hän laulaa myös Popedassa.

Yksi suomalaisen rokkimusiikin aikakausista tuli päätökseen, kun Pate Mustajärvi päätti lopettaa Popedassa laulamisen. Mustajärvi ilmoitti asiasta marraskuussa 2022.

Mustajärvi luotsasi ainoana alkuperäisjäsenenä roikkansa vielä viimeiselle kiertueelle. Se päättyi kotikaupunkiin Tampereen Ratinan stadionille 2. syyskuuta 2023.

Fanit olivat hetken aikaa epätietoisia. Loppuuko koko Popedan taru Mustajärven päätöksen myötä? Kitaristi Costello Hautamäki kysyi kuitenkin Mustajärveltä luvan jatkaa Popedan uraa uuden laulajan kanssa. Mustajärvi myöntyi. Hautamäki lupasi ilmoittaa uuden laulajan henkilöllisyyden uudenvuodenpäivänä.

Uusi vokalisti on Reckless lovesta tuttu Olli Herman.

Yhtye on ilmoittanut asiasta sosiaalisen median tileillään Facebookissa ja Instagramissa. 40-vuotias Herman oli yksi heistä, joita veikattiin Mustajärven seuraajaksi. Listalla oli myös muun muassa Mustajärven tytär Jenni.

Herman kommentoi valintaansa tuoreeltaan Ilta-Sanomien haastattelussa. Hän sanoo lehdelle, että ei edes yritä täyttää Mustajärven saappaita.

– Jätkät toivotti mut treenikämpälle nimenomaan omine buutseineni. Eivät he halunneetkaan mitään Pate-kopiota, hän sanoo IS:n haastattelussa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Olli Herman on siirtynyt Popedan keulille. Kuva: Sam Jamsen/handout

Ratkaiseva soitto

Taustalla on yhteistyö Hautamäen kanssa. Hautamäki teki kesällä 2023 soolokeikkoja flunssaisena. Äänestään huolestunut muusikko tarvitsi varavokalistin, jos ääni pettäisi. Hän kutsui Hermanin apuun. Kurkusta katosikin teho. Fanit riemuitsivat Hermanista lavalla.

– Keikan jälkeen istuessani takahuoneessa ääni poissa, aloin miettimään, että näinkö kohtalo tarjosi minulle laulusolistin suoraan eteeni. Soitin Ollille ja kysyin, tahdotko, Hautamäki sanoo bändin tiedotteessa.

Herman itse oli yllättynyt, kun kutsu kävi. Hän kuvailee tiedotteessa, että olo oli kuin halolla päähän lyöty, pöllämystynyt ja hieman hölmistynyt.

– Samaan aikaan myös erittäin otettu ja imarreltu. Ajattelin, ettei tätä puhelua voinut kukaan vielä hetki sitten kuvitella tapahtuvaksi, mutta niin vain kävi, että Costello kysyy minua laulajaksi Popedaan. Ei minulla ollut kuin yksi mahdollinen vastaus antaa: Kyllä, tottakai minä tulen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

popeda
Pate Mustajärvi oli Popedan ainoa alkuperäisjäsen. Kuva: All Over Press

Bändi on kiitellyt Hermanin suoritteita treenikämpällä. Kappaleet olivat hyvin hallussa.

Vaikka Herman ei aio yrittääkään olla uusi Pate Mustajärvi, hän myöntää Ilta-Sanomien haastattelussa edeltäjänsä olevan jonkinlainen esikuva suomalaisessa rock-musiikissa. Hän sanoo muun muassa varastaneensa live-esiintymisen maneereja Mustajärveltä.

Popedalla on sovittu jo uuden kokoonpanon keikka keväälle. Yhtye aloittaa kuten lopettikin kotikaupungissaan Tampereella – tällä kertaa Tavara-asemalla 30. maaliskuuta.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos artikkeli ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Pate jatkaa soolona

Herman aikoo jatkaa myös Reckless lovessa. Hänen mukaansa yhtye tiedottaa kuvioistaan myöhemmin tammikuussa.

Peräti 46 vuotta Popedaa luotsannut Mustajärvi aikoo jatkaa soolouralla. Hän on julkaissut uudenvuodenpäivityksen asiaan liittyen. Hänen mukaansa matka sisälsi monta mutkaa, ylä- ja alamäkeä, muutaman kiitoradan ja pari pysäkkiäkin, mutta se ei ollut tylsä, hajuton eikä mauton.

– Sellaista elämä on ja pitääkin olla. Näin vuodenvaihteessa haluan kiittää kaikkia tuota matkaa eri tavoin ja eri aikakausina kanssani taivaltaneita ihmisiä ja toivottaa jokaiselle oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta 2024. Seikkailu jatkukoon, hän kirjoittaa.  

Popedan suurimpia hittejä ovat muun muassa Kuuma kesä, Matkalla Alabamaan, Kersantti Karoliina, Tahdotko mut tosiaan ja Kaasua, komisario Peppone! Sen sijaan karaokesuosikki Ukkometso on Pate Mustajärven omaa tuotantoa, joskin Popeda on sitäkin esittänyt keikoillaan.