Fuengirola.fi: Aki Palsanmäki palasi töihin tärkeästä syystä

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki ja hänen vaimonsa Heli Palsanmäki palasivat töihin viikonloppuna Espanjassa. Hyväntekeväisyyshuutokaupassa tehtiin samalla historialliset kaupat, kertoo Fuengirola.fi -sivusto.

Pysäyttävän keuhkosyöpädiagnoosin syksyllä saanut huutokauppakeisari Aki Palsanmäki toipuu parasta aikaa leikkauksesta, joka tehtiin kiireellisesti lokakuussa syövän diagnosoinnin jälkeen. Palsanmäki matkusti yhdessä vaimonsa Helin kanssa marraskuun alussa Espanjaan, jossa pariskunta on viettänyt monesti talvea aiempinakin vuosina.

Palsanmäet vahvisti tuolloin jo matkan paljastuttua, että aikovat pitää sovitun hyväntekeväsyyshuutokaupan Fuengirolassa ravintola Kukossa marraskuun 30. päivänä. ”Haluamme pitää lupauksestamme kiinni”, he totesivat tuolloin.

Aki Palsanmäki palasi töihin

Kyse oli nyt ensimmäisestä huutokaupasta sairauslomalla olleelle Akille sitten syyskuun. Mies myönsikin Fuengirola.fi -sivustolle, että pienen tauon jälkeen sorvin ääreen paluu hieman jännitti. Pariskunta on aiemminkin järjestänyt Espanjassa samanlaisia hyväntekeväisyyshuutokauppoja hyvällä menestyksellä.

– Olin sairauslomalla välissä. Vähän jopa jännittää tarttua taas nuijan varteen, Aki totesi sivustolle.

Huutokaupassa tehtiin lopulta jonkinlaista historiaa, kun perinteiseen tapaan Palsanmäet aloittivat kaupan myymällä kuparipannun. Tällä kertaa kuparipannun hinta kohosi kuitenkin huimiin lukemiin, kun julkisuudesta tuttu media-alan yrittäjä ja liikemies Henry Aflecht osti pannun 5000 eurolla. Edellinen pannun ennätyshinta huutokaupassa on tiettävästi 3850 euroa.

Keräsivät rahaa hyvään tarkoitukseen

Espanjassa asuva Aflecht paljastaa sivustolle, ettei itse edes juo lainkaan kahvia, mutta päätti hyvän asian puolesta nyt korottaa hintaa huutamalla itseään vastaan. Hänellä on omakohtaista kokemusta syövästä omassa perheessään.

– Halusin olla esimerkkinä ja osallistua hyväntekeväisyyteen. Oma isäni kuoli aikoinaan haimasyöpään, joten jos johonkin rahaa laittaa, niin terveystutkimukseen… ja tämä raha menee todella hyvään tarkoitukseen, Aflecht totesi.

Ilta-Sanomien haastattelussa Aflecht kertoo, ettei kuparipannusta tuntunut juuri olevan kilpailua, joten hän päätti korottaa avaustarjoustaan ”viisi tai kuusi kertaa”. Sairauslomalta palaneen huutokauppakeisarin vointia ja olemusta hän kuvailee oikein hyväksi.

– Ei miehestä näkynyt mitään mistään sairaudesta. Hän oli ihan entisellään kaikilta osin. Hyvin hoitui huutokauppa ihan kuin terveeltä mieheltä, Aflecht sanoo IS:n haastattelussa.

Viikonloppuna järjestetyn hyväntekeväisyyshuutokaupan kohteena oli syöpätutkimus, joka koskee ymmärrettävän läheltä myös molempia Palsanmäkiä. Heli Palsanmäellä todettiin itsellään syöpä vuonna 2022 ja Aki puolestaan sai oman diagnoosinsa syksyllä 2024. Kokonaisuutena huutokaupasta kerättiin suomalaisen syöpätutkimuksen ja -hoidon hyväksi sivuston mukaan 6385 euroa.

LUE MYÖS: