Frederik perui kiertueen – nyt Danny tylyttää Seiskalle: ”Hävytön Temppu”

Danny ja Erkki Liikanen eivät ilahtuneet Frederikin tempusta perua koko Retrojengin kiertue.

Jos kaikki olisi mennyt putkeen, iskelmälegendat Danny, Frederik ja Erkki Liikanen olisivat lähteneet yhteiskiertueelle Retrojengi-nimellä lokakuussa. Eivätpä lähde. Ohjelmatoimisto ilmoitti elokuun loppupuolella, että kaikki kymmenen keikkaa perutaan.

Central Line Entertainment kertoi syyksi, että Frederik, eli Ilkka Sysimetsä, oli päättänyt vetäytyä projektista. Ratkaisu tuli ohjelmatoimistolle täydellisenä yllätyksenä. Heidän mukaansa Frederikin korvaamisessa ei ollut järkeä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi koko kiertueen hyllyttäminen.

Frederik, 79, kertoi hieman myöhemmin Ilta-Sanomille, että syynä oli, että hän halusi kiertueelle oman taustabändinsä. Retrojengin piti keikkailla Dannyn bändin voimin. Frederikin bändin mukaan ottaminen taas olisi tarkoittanut, että ”junttidiskon” kuninkaan mukaan keikkaliksoista ei jää juuri mitään käteen.

– Meille maksettiin niin pieni summa, että minä jättäydyin pois. Palkkioni olisi ollut 2 000 euroa per keikka. Minun olisi pitänyt maksaa siitä itse omat hotellimajoitukset, omat matkakulut, omat päivärahat, omien muusikkojen palkat, Frederik kommentoi lehdelle.

Ensimmäisenä suunsa avasi 81-vuotias Erkki Liikanen. Hän ei tarkemmin halunnut lähteä kommentoimaan Frederikin päätöstä. Omalta kohdaltaan hän totesi keikkaliksan kannattavaksi, ja hän olisi halunnut kiertueelle lähteä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Frederik, Ilkka Sysimetsä
Retrojengin kiertue peruuntui Frederikin päätöksen vuoksi. Kuva: All Over Press / Juha Metso

– Totta kai se harmittaa, kun on ollut odotuksia ja tehnyt paljon töitä. Sikäli harmittaa, että tämä tulee kesken kauden, ja kun on kauheasti mainostettu ja touhuttu sen mukaan, että kiertue tapahtuu. Toivottavasti se siirtyy seuraavalle vuodelle. Onhan se kiva käydä silloin tällöin katsomassa ihmisiä, hän sanoi Iltalehden haastattelussa.

Ei muista vastaavaa

Nyt sanaisen arkkunsa on avannut myös tiistaina 82 vuotta täyttänyt Danny, eli Ilkka Lipsanen. Hän sanoo Seiskan haastattelussa, että peruuntuminen oli iso pettymys. Hän kehuu, että Erkki Liikasen kanssa olisi ollut hauska ”temmeltää” kiertueella.

Dannyn mukaan kiertueelle oli kiinnitetty huippuorkesteri, taustalaulajat ja juontaja. Hän on varma, että Retrojengi olisi tarjonnut hienon kokonaisuuden. Frederikin temppu tuli täydellisenä yllätyksenä myös ”Iso-D:lle”.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Danny pitää Frederikin temppua hävyttömänä ja typeränä. Kuva: All Over Press / Juha Metso

– Istuin samassa huoneessa, kun niitä sopimuksia alun perin tehtiin. Silloin Reetulla ei ollut niistä mitään sanomista. Ja sitten hän keksii kalkkiviivoilla tällaista. Se oli typerä temppu. Hän vei sillä päätöksellään 15 ihmisen työt, Danny sanoo Seiskalle.

Danny ei muista vastaavaa yli 60 vuoden uransa aikana. Sekä hän että Liikanen ovat nähneet matkan varrella suomalaisen viihdemaailman bisneksestä kuitenkin aika paljon. Frederik viettää paljon aikaa Kanarian saarilla ja Floridassa. Danny arvelee, että häntä ei niinkään kiinnosta miten elämä Suomessa sujuu.

Ohjelmatoimisto toivoo, että kiertue voisi toteutua vuonna 2025. Erkki Liikanen ei ajatusta tiettävästi ole sulkenut pois. Sen sijaan Danny ei ole ollenkaan varma yhteistyön jatkosta Frederikin kanssa. Ainakaan hän ei sitä aio kysyä.

– Totean vain, että jos näin viime tipassa jättää kaikki ihmiset työttömäksi, niin se on aika hävytön temppu, hän sanoo Seiskalle.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Retrojengi, Erkki Liikanen, Danny ja Frederik
Retrojengi ehti esiintyä vain yhden kerran vuonna 2024. Kuva: Handout

Vain yksi esiintyminen

Kaikki kolme ovat aloittaneet musiikkiuransa kotimaisen popin ja iskelmän puolella jo 1960-luvulla. Dannyllä ja Frederikillä on ollut aiemminkin kolmen miehen keikkaryhmä. Liikasen sijaan Finnhittien kuninkaat -ryhmään kuului uransa lopettanut Tapani Kansa.

Retrojengi ehti esiintymään kokoonpanolla vuonna 2024 vain yhden kerran – Seinäjoen Tangomarkkinoilla 13. heinäkuuta.

Retrojengin konsertit peruuntuvat Kuopiossa (Musiikkikeskus 19.10.), Oulussa (Madetojan Sali 20.10.), Lahdessa (Sibeliustalo 3.11.), Porissa (Promenadikeskus 17.11.), Hämeenlinnassa (Verkatehdas 18.11.), Helsingissä (Savoy Teatteri 20.11.), Hyvinkäällä (Hyvinkää-Sali 22.11.), Turussa (Logomo 23.11.), Tampereella (Tampere-Talo 24.11.) ja Mikkelissä (27.11.).

 

Lue lisää aiheesta...