Ex-missi Susanna Juntunen, 32, sairastui kohdunkaulan syöpään – avautuu nyt lapsihaaveestaan

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Susanna Juntunen, 32, nousi julkisuuteen osallistuttuaan Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2008. Hänet kruunattiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Susanna Juntunen (o.s. Mustajärvi) tunnetaan myös fitnessmaailmasta.

Fitnesstähti sai kesällä vuonna 2019 poikavauvan. Juhannuksena syntynyt Peetu-poika on Juntusen ja tämän puolison esikoinen. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Ilta-Sanomat.   

Ex-missi meni tänä vuonna naimisiin yrittäjämiehensä kanssa. Voimistelijoiden psyykkisenä valmentajana ja kotitreenivalmentajana työskentelevä Juntunen on seurustellut miehensä kanssa viiden vuoden ajan.

Syöpädiagnoosi

Juntunen on kokenut kovia viimeisten kuukausien aikana. Pienen pojan äidillä todettiin kohdunkaulans yöpä lokakuussa. Juntunen julkaisi kuvan sairaalasta, jonka yhteydessä hän avautuu syöpädiagnoosistaan.

– Olen joutunut käymään todella syvissä vesissä. Olen joutunut rakentamaan oman identiteettini uusiksi. Opetellut näkemään synkimpänäkin hetkenä valoa tunnelin päässä, kirjoittaa Susanna Juntunen kuvan yhteydessä.

Juntunen kehottaa seuraajiaan käymään papakokeissa. Hän on käynyt muutamassa toimenpiteessä syöpädiagnoosin jälkeen. Positiivisen asenteen omaava äiti kertoo pelänneensä kuolemaa. Hän julkaisi kuvan sairaalasta ennen leikkausta, jossa hän kertoo leikkauksen menneen hyvin. Hän kertoo saaneensa vihdoin hyviä uutisia.

– Vaikka kuvassa tanssiikin itsevarmuutta huokuva potilas, löytyi häneltä PALJON myös NÖYRYYTTÄ syöpää kohtaan. Pelottavia aikoja ja edelleen kyynelehdin, kun edes mietin tuota päivää. Pelkäsin ihan valtavan paljon!, paljastaa Susanna Juntunen Instagramissa.

– Tilanne on se, että kaikki syöpä on tällä erää saatu poistettua!!! Eli mitään lisäleikkauksia, toimenpiteitä tai hoitoja ei tarvita, iloitsee Susanna Juntunen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Juntuselle piti aloittaa syöpähoidot. Juntunen kertoo julkaisussaan, että syöpä saatiin poistettua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähitulevaisuudessa ei ole leikkauksia, toimenpiteitä tai syöpähoitoja.

Tammikuun kontrollikäynnillä selviää, mikäli Juntunen voi vielä saada lapsia. Pariskunnan haaveena on saada toinen lapsi. Juntunen paljastaa koskettavassa kirjoituksessaan, että hänen kohtunsa tullaan 100 % varmuudella poistamaan.

– Kohtu tullaan kyllä 100% varmuudella poistamaan, mutta ei ihan vielä, toteaa Susanna Juntunen.

Lähteet: Ilta-Sanomat, MTV

Toivotetaan hänelle pikaista paranemista!

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!

Exit mobile version