Ensitreffit-Matti rehellisenä vaikeista ajoista ohjelman jälkeen: ”Hyvin intiimeistäkin asioista…”

Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojat saivat seurata, kuinka Matti ja Pauliina astuivat alttarille yhdessä, ja toisin kuin muut parit, he jatkoivat onnellisesti yhdessä avioliittoaan.

matti
Kuva: MTV3 Pressi

Nyt Matti avaa sosiaalisessa mediassa tuntemuksiaan ohjelman kulissien takaa.

Vantaalla asuva Matti on jakanut Instagram-tilillään pitkän ja avoimen kirjoituksen kokemuksistaan ohjelman kuvauksissa, eikä miehen mukaan muuta vuoteen oikeastaan mahtunutkaan.

– Oli koekuvauksia ja muuta kameraan totuttelua. Muuta elämää ei ollut. Siellä läpivalaistiin ja laitettiin koville. Kyseenalaistettiin ja haastettiin myös.

Matti kertoo kuitenkin nauttineensa ajasta.

– Keväällä lähipiiri huomasi, että ryhtini parani ja musta huokui jokin rauha, hän kirjoittaa.

– Olin tullut sinuksi omien vahvuuksieni, heikkouksieni, unelmieni ja pelkojeni kanssa. Se oli raastavaa mutta vahvistavaa.

Matti pohtii, että silloin kun ihminen tuntee itsensä, on valmis kohtaamaan sydän avoinna tuntemattoman.

– Siihen se kevät tähtäsi koko ajan. Mua valmisteltiin kohtaamaan elämäni jännittävin ja tärkein hetki.

Alttarilta lähtenyt rakkaus Matin ja Pauliinan välillä oli välittömästi ilmiselvää, ja heidän elämänsä muuttui kokonaan televisiokameroiden seuratessa jokaista askelta.

Matti kertoo, kuinka aluksi julkisuus tuntui oudolta, mutta hän tottui siihen nopeasti. Hän unohti kesällä, että kyseessä on tv-ohjelma, ja elämä kuvattavana muuttui absurdilla tavalla normaaliksi.

– Olin kuitenkin vaan oma itteni. Ja tärkeintä oli tietenkin vaimoni ja häneen tutustuminen.

Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.

”Meinasin hukata itseni”

Vaikka Matti myöntää olevansa valmis haasteisiin, hän paljastaa myös, ettei osannut täysin valmistautua siihen, kun parit julkistettiin ja ohjelma alkoi televisiossa. Julkisuus ja yksityiselämän muuttuminen julkiseksi tuntui vyöryvän päälle.

– Luulin olevani valmis, mutta en ollut. Ohjelma alkoi ja se tuntui vyöryvän päälle. Omasta elämästä ja hyvin intiimeistäkin asioista tuli julkista. Se on kauhea tunne, mies avautuu.

Hän kertoo myös, että jatkuva selkään taputtelu ja yhteiskuvien ottaminen ei välttämättä tee hyvää.

– Jossain vaiheessa olin vaarassa hukata itteni, onneksi havahduin.

Matti kertoo myös saaneensa merkityksellisiä kohtaamisia ja positiivista palautetta. Hän iloitsee, kun ihmiset tulevat juttelemaan ja kertovat seuraavansa sarjaa. Monet ovat avautuneet siitä, kuinka sarja auttaa heitä sanoittamaan tärkeitä asioita omille kumppaneilleen.

Lopuksi hän kiittää koko ohjelman tuotantoa, asiantuntijoita sekä MTV3-kanavaa.

– Ja ilman Pauliinaa en olisi tässä fiilistelemässä päättyvää vuotta, hän päättää väkevän kirjoituksen.

Tarinan opetus on selvä: vaikka julkisuus ja tv-kameroiden valokeila voivat olla haastavia, voivat ne myös tuoda mukanaan merkityksellisiä hetkiä ja yhteisöllisyyttä.