Ensitreffit alttarilla -Anniina jakoi surullisen viestin: ”Aika sanoa kiitos ja näkemiin”

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Anniina Marjamäki kertoo olevansa uuden edessä. Hän jakoi tällä viikolla hyvin surullisen viestin seuraajilleen Instagramissa.

Televisiokameroiden edessä ”tahdon” vuonna 2019 sanonut Anniina Marjamäki tuli tutuksi suomalaisille Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta.

Anniina meni ohjelmassa naimisiin Villen kanssa ja parin televisiossa alkanut suhde on kukoistanut siitä lähtien.

Nyt tällä viikolla Anniina jakoi kuitenkin ikäviä uutisia sosiaalisessa mediassa. Tunteikkaassa viestissä hän paljastaa surullisen käänteen.

”Voimavarat ja sinnikkyys on loppu”

Anniina avasi yhdessä liikekumppaninsa kanssa vuonna 2017 Loimaalle ravintolan Bar & Grill Lanko.

Nyt jakamassaan viestissä hän joutuu surukseen kertomaan, että ravintola sulkee ovensa pysyvästi. Takana on useita hyviä vuosia, mutta myös haasteita, joita esimerkiksi koronavuodet toivat mukanaan.

Ensitreffit ville anniina
Kuva: All Over Press / Atte Kajova

– Korona tuli ja meni ja toi tullessaan melkoiset haasteet, oltiin ihan varmoja että nyt kaatuu ja Lankon tarina oli tässä. Jatkettiin kuitenkin taistelua ja hyvin taisteltiinkin, avattiin ja suljettiin Pakohuone, herätettiin Loimiranta ja laitettiin takaisin nukkumaan. Vihannonkulman kahvila avasi ovensa ja hotellin pyöritys tuli itselle siinä kylkiäisenä. Hetki jo tuumattiin et ehkä tämä tästä, hän kirjoittaa.

Seitsemän vuotta kestäneen taipaleen jälkeen Anniina kertoo, että nyt on kuitenkin aika päästää irti ja sulkea ravintolan ovet pysyvästi.

– Nyt kuitenkin on tullut se hetki että meidän voimavarat ja sinnikkyys on loppu. On tullut aika sanoa kiitos ja näkemiin. Äärimmäisen haikein mielin vaikkakin jo pikkuhiljaa ajatukseen tottuen on tullut aika sulkea Lankon ovet.

Hän kiittää tunteikkaassa viestissään asiakkaita, henkilökuntaa sekä perhettään kaikesta siitä tuesta, jota on näiden kuluneiden seitsemän vuoden aikana saanut.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Anniina kertoo vuosien antaneen sekä opettaneen paljon, mutta samalla olleen vaikeita. Murheiden lisäksi ne kuitenkin tarjosivat paljon hyviä hetkiä asiakkaiden sekä henkilökunnan kanssa.

– Lankosta tuli perhe. Nyt on takki tyhjä ja kaikkensa antanut olo, parhaamme yritimme.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Ihmisiltä sataa tukea

Koskettavan julkaisun kommenttikentässä monet ihmiset ovat osoittaneet tukensa Anniinalle vaikean ratkaisun jälkeen. Kommentoijien joukossa on muun muassa Vappu Pimiä, joka osoittaa tukeaan sydän ja liekkiemojien kera.

Myös Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu pappi Kari Kanala toivottaa Anniinalle onnea tulevaan.

Myös Anniinan ohjelmasta tuttu aviomies Ville on jakanut oman päivityksen Instagram-tilillään uutiseen liittyen. Pariskunta on ollut naimisissa jo viisi vuotta ohjelman jälkeen.

– Vierestä viimeiset 5 vuotta seuranneena, voin sanoa että kaikki kivet he kyllä käänsivät, Ville kuvaile.

– On ollut raskasta, mutta myös upeaa seurata vierestä näiden kahden taitavan, idearikkaan ja sitoutuneen yrittäjän tekemistä. Olen heistä kummastakin todella YLPEÄ – tekivät juuri kuten yhtiötään isosti rakastavien yrittäjien pitääkin – pyrkiä pelastamaan oma unelmansa, jos se vain on mahdollista. Se on sitä ”rakkaudesta lajiin” mentaliteettia, arvostan isosti.

ensitreffit anniina ville
Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Ikävä kuulla, että Anniinan unelma päättyi lopulta tällä tavalla. Toivotetaan hänelle kuitenkin kaikkea hyvää tulevaan, mitä ikinä se sitten tuokin tullessaan!