Bachelor-Monica jätti Joonaksen yksin tv:ssä

Bachelor Suomi -ohjelmassa mukana ollut Joonas Kenttämies oli torstaina 13. helmikuuta Huomenta Suomen vieraana kertomassa matkastaan. Myös Joonaksen valitseman Monican oli tarkoitus olla mukana, mutta hän jätti kuitenkin saapumatta paikalle.

MTV:n suosittu Bachelor Suomi -ohjelma sai päätöksensä viime viikolla, kun viimeisessä ruususeremoniassa Bachelor – eli Joonas Kenttämies – valitsi lopulta rinnalleen Monican.

Viimeisessä vaiheessa hänen valintansa oli Viviannan ja Monican väliltä ja valintajaksossa nähtiinkin paljon keskustelua herättänyt tilanne, jossa Monica sai kuulla Joonaksen harrastaneen seksiä Viviannan kanssa kaksikon viimeisillä treffeillä.

Ohjelman jälkeen pari kuitenkin jatkoi matkaansa yhdessä onnellisesti pariskuntana. Torstaina 13. helmikuuta parin oli tarkoitus olla yhdessä MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman haastattelussa, mutta paikalle saapui lopulta vain yksin Joonas Kenttämies.

Bachelor-Joonas paljastaa syyn

Tilanne herätti tietysti kysymyksiä, joten asia nostettiin esiin heti haastattelun alussa, kun Joonakselta kysyttiin, missä Monica on.

– Monica on lepäämässä. Tämä on ollut intensiivinen matka meille kummallekin ja varmasti kaikille muillekin, jotka ovat olleet mukana. Hän tulee jakamaan oman puolensa tarinasta, kun on valmis, Kenttämies kertoi aamu-tv:ssä.

Bachelor-Joonas ja Monica jatkoivat yhdessä ohjelman jälkeen.
Kuva: MTV / Bachelor Suomi

Bachelor Suomi -jaksojen esittäminen televisiossa on Joonaksen mukaan Monicalla tunteet pintaan asioiden tultua uudestaan esiin ja hänen nähtyään kaikki puolet. Myöskään ihmisten kommentit ohjelman käänteistä eivät ole helpottaneet tilannetta.

– Kaikki tunteet nousee uudestaan pintaan ja koko kansa on mukana kommentoimassa kaikkea, niin se ei ole helppoa, Joonas kuvaili Monican tilannetta haastattelussa.

Bachelor kuitenkin vakuutti parin olevan edelleen onnellisesti yhdessä. Helpotusta elämään on tuonut se, että enää heidän ei tarvitse piilotella suhdettaan, vaan he voivat esiintyä myös julkisilla paikoilla yhdessä.

– Se tuntuu ihanalta, Kenttämies kertoi Huomenta Suomessa.

Pariskunta on jakanut yhteisiä päivityksiä myös sosiaalisessa mediassa ohjelman kuvausten ja ilmestymisen jälkeen.

Erikoinen ratkaisu. Toivottavasti Monicalla on kaikki hyvin tuon myllytyksen keskellä.

LUE MYÖS: