Tulevalla Iholla-kaudella nähtävä balettitanssija Atte Kilpinen muisteli parhaita joululahjoja.
Balettitanssija Atte Kilpinen avasi Newsnerille ajatuksiaan joulusta ja lahjoista sarjan pressitilaisuudessa. Kilpinen, joka on saavuttanut kansainvälistä menestystä balettitanssijana, arvostaa erityisesti joulun tuomaa aikaa läheisten kanssa.
Tänä vuonna Kilpisen joulu menee suurelta osin Saiturin joulu -baletissa. Aikaa löytyy kuitenkin myös läheisille.
– Jouluaatto on vapaana. Sitten olen perheen ja rakkaiden kanssa. Syödään äidin tekemää ruokaa ja annetaan lahjat.
Jouluruokien ykköseksi nousee graavilohi.
– Rakastan kaikkia kalaruokia, Kilpinen hehkuttaa.
Newsner kysyi haastattelussa, mikä on ollut Kilpisen ikimuistoisin joululahja.
– Kun olin Hampurissa tanssimassa, ja pääsinkin jouluksi kotiin. Ei pitänyt päästä, mutta sitten pääsinkin. Se oli ihanaa. Minulle rakkaat ovat tosi tärkeitä, Kilpinen summaa.
Suomalainen lasi hurmaa lahjana
Kilpisen mukaan parhaat lahjat tulevat usein sydämestä, ja hänellä on selvä suosikki joululahjojen antamisessa: Suomalainen design.
– Rakastan lasia, Iittalaa esimerkiksi. Mun mielestä suomalainen lasitaide on ihan loistavaa. Olen antanut tällaisen suomalaisen design-lasiesineen joululahjaksi ulkomaalaiselle ystävälle, niin se on ollut hitti, hän kertoo.
Suomalainen muotoilu onkin loistava tapa tuoda pala pohjoista eleganssia lahjansaajan elämään. Kilpisen valitsema lahja yhdistää estetiikan ja kulttuuriperinnön tavalla, joka herättää ihastusta.
Iholla-ohjelma MTV3-kanavalla tammikuussa 2025.
Balettitanssijan arki on usein kiireistä ja vaatii täyttä omistautumista, mutta jouluna Kilpinen arvostaa mahdollisuutta pysähtyä. Hän muistuttaa, kuinka tärkeää on ottaa aikaa niille asioille, jotka tuovat iloa ja merkitystä elämään.
LUE MYÖS:
- Chachi Hildén pamauttaa mielipiteensä suomalaisesta joulusta
- Joel Harkimo paljastaa joulun ikimuistoisimman lahjan