Antti Tuisku päättää uransa

Yksi Suomen pop-taivaan kirkkaimmista tähdistä on sammumassa. Antti Tuisku päättää artistiuransa ja nousee lavalle viimeistä kertaa Ruisrock-festivaalilla ensi kesänä, Ruisrock tiedottaa.

Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Tuisku julkaisi myös Instagram-tilillään päivityksen aiheesta.

– Nyt kun tiedän vetäytyväni pois keikkalavoilta ja elämässäni alkaa puhaltaa uudet tuulet, sitä alkaa automaattisesti summaamaan asioita omassa päässään.

– Yksi hienoimpia asioita näiden vuosien aikana on ollut lämpimät kesäillat, suuret festivaalit ja maailmaa rakastava yleisö, joka on tullut unohtamaan maailman murheet hyvän musiikin ja seuran avulla.

– Ruisrock-esiintymiset ja näky lavalta käsin kohti valtavaa yleisöä on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Siksi on äärimmäisen merkityksellistä päättää toistaiseksi aktiivinen artistiurani juuri Ruisrockin lavalle tulevana kesänä.

Uudet tuulet puhaltavat

Aivan puskista ilmoitus ei tullut, sillä tähti paljasti jo syyskuun puolessavälissä HS:lle jättävänsä keikkailun ja työstävänsä työnimellä ”viimeinen albumi” kulkevaa, ensi keväänä julkaistavaa, albumia.

Sen jälkeen suunnitelmissa on muuttaa Espanjaan ja valmistua ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi.

Lue myös: HS: Antti Tuiskulta pysäyttävä paljastus – jättää keikkailun: ”Minulla on ristiriitaiset fiilikset”