Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tähti ja menestynyt tanssinopettaja Anssi Heikkilä, 36, yllätti faninsa sosiaalisessa mediassa kertomalla elämänsä uusista käänteistä.
Kahtena vuonna peräkkäin TTK-kilpailun voittanut Anssi Heikkilä paljastaa jättävänsä Suomen työprojektin vuoksi.
– Kaksi viikkoa sitten sain työtarjouksen. Viikko siitä asia oli lyöty lukkoon. Viikon päästä muutan puoleksi vuodeksi Brysseliin! Heikkilä kirjoittaa Instagram-tilillään innostuneena.
Bryssel, Belgian pääkaupunki, tulee olemaan Heikkilän uusi koti seuraavien kuuden kuukauden ajan. Tanssinopettaja ei vielä paljastanut projektin tarkempaa sisältöä, mutta vihjasi sen olevan iso askel hänen urallaan.
Kansainvälinen mahdollisuus
Heikkilä ottaa uuden haasteen vastaan kiitollisena.
– Ammatillisesti musta on äärettömän siistiä, että mun tekeminen ja osaaminen kiinnostaa kansainvälisesti. Se fakta, että maailmassa on paljon osaajia ja silti mulle tarjottiin tätä paikkaa, vetää aika nöyräksi ja kiitolliseksi.
Henkilökohtaisesti muutos on yhtä merkittävä. Heikkilä hyppää täysin uuteen ympäristöön, jossa hänellä ei ole ennestään kontakteja. Työkieli vaihtuu englantiin, ja hän jättää taakseen kaiken totutun.
– Jätän mun kaiken ”normaalin” hetkeksi taakseni ja lähden seikkailulle, hän kuvailee tunteitaan.
Vuotta 2024 Heikkilä kuvaili elämänsä haastavimmaksi. Hän asui yksin pääkaupunkiseudulla erottuaan aviopuolisostaan. Vaikeuksista huolimatta hän löysi jälleen intohimon tanssiin ja voitti toisen kerran peräkkäin Tanssii tähtien kanssa -kilpailun.
Vuoden 2024 voitto tuli näyttelijä Linnea Leinon kanssa, kun taas edellisenä vuonna Heikkilä juhli voittoa urheilijavaikuttaja Pernilla Böckermanin rinnalla.
Heikkilä kertoo, että yrittäjänä hän päätti ottaa riskin jättämällä kalenterinsa kevään osalta avoimeksi.
– Yrittäjänä otin riskin. Kieltäydyin projekteista ja jätin kalenterin kevään osalta riskillä tyhjäksi, jotta mulla olis tilanteen tullen mahdollisuus hypätä johonkin uuteen ja erilaiseen. Riski kannatti, hän summaa.
Heikkilän seuraajat ovat asiasta innoissaan.
– Kotkan Ana maailmalla! Anna mennä! Kirjoittaa muusikko Krista Siegfrids.
– Mahtavaa! Onnea Anssi, rotkoon hyppääminen mun kokemuksen mukaan kannattaa aina! Kannustaa puolestaan TTK-juontaja Vappu Pimiä.
– Ei kande jättää käyttämättä tilaisuutta. Suomessa ehdit kyllä olla, jos joskus halajat takaisin. Kaikella, ihan kaikella on tarkoitus tässä elämässä, eräs seuraaja summaa.
Vaikka tuleva projekti pysyy toistaiseksi salaisuutena, yksi asia on varma: Anssin into ja rohkeus ovat esimerkki siitä, miten riskinotto voi tuoda mukanaan elämän suurimpia mahdollisuuksia.
LUE MYÖS:
- Anssi Heikkilä rehellisenä Seiskalle suhdehuhuista TTK:ssa
- Anssi Heikkilä koki kovia kesken TTK:n finaaliesityksen