Anniina Valtonen salasi todellisen vointinsa kaikilta – jakoi nyt paljonpuhuvan uupuneen kuvan

Joulukuussa esikoislapsensa synnyttänyt meteorologi ja tv-juontaja Anniina Valtonen paljastaa käyneensä läpi vuoden aikana hyvin vaikeita aikoja.

Ylen suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelman juontaja Anniina Valtosesta on tullut viime vuosien aikana todellinen katsojien kestosuosikki.

Valtosella on takanaan vaiherikas vuosi, jonka aikana hän siirtyi meteorologin tehtävistä myös juontajaksi ja vuoden lopussa hän synnytti esikoislapsensa.

Anniina Valtonen
Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Ennen vuodenvaihdetta Valtonen jakoi seuraajilleen Instagramissa julkiasun, jossa hän on kaikkea muuta kuin televisiosta tuttu iloinen ja pirteä itsensä.

Jakoi uupuneen kuvan

Kuvassa Valtonen istuu lattialla surullinen ilme kasvoillaan koira sylissään.

– Some on täynnä ihmisten muisteluita vuodesta 2023. Itselläni vuosi alkoi hyvin epätoivoisin fiiliksin ja päättyi siihen, että syötin yöllä pienokaistani rakettien paukkuessa ulkona, Valtonen kirjoittaa.

Hän kertoo vuoden olleen todellista tunteiden ja kokemusten vuoristorataa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

– On ollut upeita työjuttuja ja ihanaa arkea, mutta myös rankkoja yksityiselämän haasteita. Tämä kuva on otettu yhden vaikeimman suoran lähetyksen jälkeen, kun pääsin päivän päätteeksi lopulta kotiin. Suora lähetys oli vaikea vain ja ainoastaan oman oloni takia. Olo ei ollut tässä vaiheessa huono vielä raskauden takia, vaan lapsettomuushoitojen hormonilääkkeiden vuoksi, hän selventää.

Valtonen kertoo lääkkeiden oireiden lisäksi myös asian henkisen puolen käyneen lopulta hyvin raskaaksi.

– Tämä kuva kuvastaa olotilaa ja tunteita, joita salailin päivittäin kotioveni ulkopuolella muilta.

Anniina Valtonen
Valtonen kuvattuna Venla Gaalassa vuonna 2023. Kuva: All Over Press / Tomi Natri

Paljon pelkoa sekä epävarmuutta

– Lapsettomuushoidoista ei hirveästi puhuta ja monet taivaltavat sitä polkua pariskuntana salassa. Aiheeseen liittyy niin paljon pelkoa, epävarmuutta, huolia, surua ja jopa häpeää. Hoitojen keskellä niistä puhuminen on monesti hyvin vaikeaa.

Valtonen kertoo paineiden ja toiveen onnistumisesta hoitojen aikana olevan niin suuri, ettei asiasta halua isoa yhteistä ”ryhmätyötä” kavereiden ja suvun kesken. Hän kuitenkin sanoo lapsettomuushoitojen olevan kaukana yksityisestä rakkauden hetkestä.

– Olen ikuisesti kiitollinen tästä ryhmätyöstä eli työhön osallistuneille lapsettomuushoitoja tekeville hoitajille ja lääkäreille. He ovat alansa ammattilaisia. Haluan toivottaa voimia kaikille, jotka käyvät hoitoja tällä hetkellä läpi tai tietävät, että ne on edessä. Tukekaa toisianne ja kiskokaa valoon, silloin kun toisen mieli pimenee. Uskokaa ihmeisiin, viesti päättyy

Tärkeitä ja viisaita sanoja. Paina peukkua ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä!

 

Lue lisää aiheesta...