Anna: Kirsi Alm-Siira avoimena uudesta suhteestaan eron jälkeen: ”Se ei ole haaveeni, mutta…”

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira kävi läpi avioeron pitkän liiton päätteeksi kaksi vuotta sitten. Hän on löytänyt rinnalleen uuden kumppanin, josta ei ole kuitenkaan puhunut paljoa mediassa.

Nyt hän avaa sanaisen arkkunsa Anna -lehden haastattelussa.

48-vuotias MTV:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ehti olla ex-miehensä Kalle Siiran kanssa yhdessä 19 vuotta ennen kuin he erosivat kaksi vuotta sitten.

Lue myös:

Ex-parilla on kaksi yhteistä lasta ja he ovat molemmat kertoneet pysyneensä hyvissä väleissä erosta huolimatta.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kirsi Alm-Siira kuvattuna Venla-gaalassa vuonna 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over press
Kirsi Alm-Siira kuvattuna Venla-gaalassa vuonna 2022. Kuva: Tomi Natri / All Over press

Löysi uuden rakkauden

Tuoreessa Anna-lehden haastattelussa Alm-Siira paljastaa tavanneensa nykyisen seurustelukumppaninsa Antin noin vuosi sitten.

Hän ei ole puhunut parisuhteestaan julkisuudessa juuri mitään, mutta vaa nyt hieman taustoja sekä omia tulevaisuuden suunnitelmiaan.

– Kun ei ole pakko olla kenenkään kanssa, on mukavaa, että on joku jonka kanssa haluaa olla. Minulla ei ole velvollisuuskavereita. Antti asuu tässä lähellä, eikä hänellä ole perhettä, Alm-Siira paljastaa.

Kuva: Timo Korhonen / All Over Press

Pariskunnalla on myös yhteisiä harrastuksia, jotka liittyvät molempien yhteiseen kiinnostukseen urheilua kohtaan.

– Käymme yhdessä lenkillä, salilla ja vaikka hiihtämässä, hän jatkaa.

Paljasti ajatuksen avioliitosta

Haastattelussa Alm-Siira pohtii myös tulevaisuutta ja puhuu mahdollisesta naimisiin menemisestä.

– Enpä tiedä haluaisinko vielä mennä naimisiin. Se ei ole haaveeni, mutta voihan niin sattua. Suhtaudun uuteen parisuhteeseeni vakavasti, hän toteaa.

Kuva: All Over Press / Pasi Murto

Alm-Siira ei ole esitellyt Antti-kumppaniaan missään julkisesti, eikä parista tiettävästi ole myöskään jaettu yhteiskuvia edes sosiaaliseen mediaan.

Uutisankkuri puhui ihastumisesta avoimesti viime kesänä Eeva-lehden haastattelussa, jossa kertoi löytäneensä ”hyvin merkityksellisen ihmisen” rinnalleen.

– Tiesin suunnan oikeaksi, kun minulla oli toisen ihmisen kanssa parempi olla kuin ilman häntä, hän pohti tuolloin.

Lue myös: