amerikan kovimmat keräilijät frank

Amerikan kovimmat keräilijät -tähden terveys romahti – ei pysty puhumaan eikä huolehtimaan itsestään

Amerikan kovimmat keräilijät televisiosarjassa ystävykset Mike Wolf ja Frank Fritz kiertelevät ympäri maata etsien antiikkiaarteita ihmisten pihoilta ja kodeista.

Nyt sarjan toisen tähden yksityiselämästä on kuitenkin paljastanut surullisia uutisia.

Amerikan kovimmat keräilijät -sarjan toinen päätähdistä Frank Fritz on ollut poissa televisiosta jo yli vuoden päivät. Miehen sarjasta poistumisen taustalla on sarja ikäviä käänteitä hänen yksityiselämänsä puolella.

Kuva: All Over Press

Vaikeudet alkoivat muutama vuosi sitten, kun Fritz päätyi eroamaan pitkäaikaisesta puolisostaan Diann Banksonista saatuaan omien sanojensa mukaan tämän kiinni pettämisestä.

Sarjan tähdet Mike Wolf ja Frank Fritz
Kuva: Shutterstock

Ero oli raskas paikka Fritzille henkisesti sekä taloudellisesti, sillä pariskunta oli juuri ostanut yhteisen maalaistalon ja suunnitellut elävänsä siellä. Sydänsuruihinsa mies alkoi juoda alkoholia runsaasti.

– Yritin tosissani juoda hänet pois, Fritz totesi The Sun -lehden mukaan.

Terveys romahti

Eron jälkeen Fritz ei enää maaliskuun 2020 aikaan palannut takaisin tv-ohjelman pariin normaalisti.

Hän selitti asiaa ensin terveyshuolilla ja kertoi olevansa tulossa takaisin heti selkäleikkauksesta toivuttuaan.

– Haluaisin tehdä paluun ohjelmaan. Olen nyt 100% toipunut ja valmis palaamaan, hän totesi leikkauksen jälkeen.

Vaikka tuottajat olivat Fritzin mukaan luvanneet hänelle paikan takaisin ohjelmassa, niin ei kuitenkaan käynyt. Kesäkuun alussa 2022 Fritz kiidätettiin kotoaan sairaalaan.

The Sun -lehden mukaan hänen ystävänsä olivat löytäneet miehen makaamasta kotinsa lattialta ja soittaneet hätänumeroon sanoen, että ”hän saattaa kouristella, en tiedä”.

Syy taustalla oli aivohalvaus.

Fritzin perhe on antanut medialle lausuntoja tilanteen jälkeen sanoen, että tämä voi päivä päivä paremmin.

Miehen toipuminen ei kuitenkaan ole sujunut ihan niin, miten lääkärit olivat toivoneet. Sairaalasta pääsemisen jälkeen hänet jouduttiin sijoittamaan hoivakotiin ja asettamaan holhouksen alle.

Lehtitietojen mukaan miehen pitkäaikainen ystävä haki kiireellisesti Fritziä holhouksen ja edunvalvonnan alaisuuteen, johon hänet asetettiin elokuussa 2022.

Huomattavasti heikompi tila

Dramaattisen päätöksen ja ratkaisun taustalla oli se, että Fritzin tila oli todellisuudessa paljon heikompi kuin mitä oli osattu odottaa.

Virallisten raporttien ja sairaalan papereiden mukaan mies ei infarktin jälkeen kyennyt kommunikoimaan, tekemään päätöksiä tai mitään ratkaisuja omaan talouteensa liittyen.

Toipumisen jatkuessa noita päätöksiä tekevät nyt oikeuden nojalla hänen holhoajakseen asetettu ystävänsä sekä pankki, joka on vastuussa miehen varallisuudesta sekä laskujen että muiden maksujen hoitamisesta.

– Edunvalvojan asettaminen on tarpeellista, jotta voimme välttää välittömän vahingon aiheutumista hänelle itselleen, oikeus perusteli ratkaisua.

Järkyttävä tapaus. Lähetetään yhdessä miehelle voimia ja toivotaan, että hän voisi vielä parantua.

Jaa tätä ystävillesi, joiden tiedät katsoneen tätä sarjaa telkkarista!