Alf-sarjan entinen lapsitähti on kuollut – autosta tehtiin karmiva löytö

1980-luvun lopulla valtavaan suosioon nousseen Alf-sarjan entinen lapsitähti Benjamin Gregory on kuollut.

1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun suosikkisarja Alfista aikoinaan tähdeksi noussut näyttelijä Benjamin ”Benji” Gregory on kuollut.

Entinen lapsitähti oli kuollessaan 46-vuotias. TMZ ja People -lehtien mukaan Gregory löydettiin menehtyneenä autostaan pankin parkkipaikalta Arizonan osavaltiossa.

Miehen epäillään nukahtaneen autoon ja kuolleen sitten lämpöhalvauksen seurauksena. Gregory löydettiin kuolleena 13. kesäkuuta, jolloin lämpötilat Arizonassa olivat jopa yli 40 astetta.

TMZ:n mukaan autossa oli mukana myös hänen palveluskoiransa Hans, joka löydettiin elottomana omistajansa rinnalta.

Gregoryn sisko Rebecca Hertzberg-Pfattinger on vahvistanut suru-uutisen ja kertonut, että hänen veljensä kärsi masennuksesta, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä sekä uniongelmista, joka saattoi valvottaa häntä päiväkausien ajan.

Alf, Benji Gregory
Alf -sarjan Alf ja Brian Tanneria näytellyt Benji Gregory kuvattuna yhdessä. Kuva: All Over Press

Nousi tähdeksi lapsena

Gregory nousi maailmantähdeksi jo lapsena näyteltyään Brian Tannerin roolia valtavaa suosiota nauttineessa Alf -sarjassa.

Vuosina 1986-1990 esitettyä komediasarjaa tehtiin neljän tuotantokauden verran ja yhteensä 102 jaksoa. Gregory oli mukana niistä jokaisessa.

Sarjan juoni perustui siihen, että karvainen avaruusolento Alf (Alien Life Form) törmäsi avaruusaluksellaan yhdysvaltalaisen perheen kotiin ja ystävystyy heidän kanssaan. Tannerit piilottivat Alfin viranomaisilta sekä uteliailta naapureilta.

Ohjelmaa esitettiin myös Suomessa Kolmosella ja myöhemmin uusintana MTV3:lla vuosina 1996-1997.

Valtavaa suosiota nauttinut sarja poiki myöhemmin myös oman versionsa muun muassa sarjakuvana. Kuva: Shutterstock

Katosi julkisuudesta

Gregoryn perhe oli vahvasti edustettuna viihdemaailmassa. Hänen isänsä, enonsa ja sisarensa ovat kaikki myös näyttelijöitä.

Valtavan suositun komediasarjan lisäksi Gregory ehti nuorena näytellä myös monissa muissa televisiosarjoissa 1980-luvun aikana.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Alfin päättymisen jälkeen vuonna 1990 lapsitähdeksi noussut Gregory kuitenkin jätti viihdemaailman taakseen kokonaan.

Hän suoritti opintoja yliopistossa San Franciscossa ja palveli Yhdysvaltain merivoimissa.

Surullisia uutisia. Moni meistä on varmasti katsonut Alfia aikoinaan telkkarista ja muistaa Briania näytelleen Benjin hyvin.

Lähetetään nyt voimia omaisille surun keskellä ja toivotetaan heille kaikkea hyvää.