Aki Linnanahde otti näyttävän ”monsteri” pötkylän käteen – perhe torppasi suunnitelmat

Radiotyön jättänyt juontaja ja toimittaja Aki Linnanahde jakoi kuvan kotinsa puutarhan antimista, joka on saanut monet ällistymään.

Valtavan pötkön koon mallintamiseksi hänen oli otettava toiseen käteensä banaani, johon sitä voi helposti verrata.

Toimittaja ja juontaja Aki Linnanahde paljastaa Instagram-tilillään jakamassaan kirjoituksessa olevansa todellinen viherpeukalo.

45-vuotias Linnanahde jakoi seuraajiensa iloksi kesäisen päivityksen, jossa hämmästelee kasvimaansa antimia. Kirjoituksen yhteydessä hän jakoi kuvan kasvimaalta saamastaan kurkusta, joka hakee kyllä vertaistaan.

– Katsokaa minkä kokoisia kurkkuja meidän kasvihuoneessa kasvaa! Nokkelimmat jo huomasivatkin, että toi keltainen on banaani ja sen rooli on vain mallintaa monsterikurkun kokoa, mies kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Ja jatkaa:

– Muutenkin tuntuu pukkaavan mukavasti luonnon antimia. Vähän jännittää miten porkkanat onnistuvat. Viime vuonna sato oli luokkaa Mäkkärin miniporkkanat.

Kotiviljelyn lisäksi Linnanahde paljasta innostuneensa ja pohtineensa puoliksi vakavissaan myös eläinten hankkimista, mutta ainakaan vielä idea ei ole kotona saanut tukea.

Aki Linnanahde
Kuva: All Over Press

Juontajan harkinnassa olisi perustaa kotiin oma pieni kanala.

– Olen puoli vakavasti pohtinut myös pientä omaa kanalaa mutta aivan kaikki (kukaan) perheessä eivät puolla ajatusta. Ihme homma, hän päättää viestinsä.

Lue myös: Aki Linnanahde joutui Aurinkorannikolla sairaalaan: ”Tää peli oli tässä”

Lue myös: Aki Linnanahde jättää aamuradion – avaa nyt yllättävän ratkaisun taustoja

”Koolla todellakin on väliä”

Julkaisun kommenttiosiossa miehen suunnitelmat saivat seuraajilta paljon tukea, sillä moni ihastui ajatukseen omasta kanalasta.

Myös kurkun valtava koko ja huvittava esillepano ovat saaneet monet vitsikkäälle tuulelle.

– Koolla todellakin on väliä, eräs nauraa.

– Kurkkujen Bull Mentula, vääntää toinen.

Kommenteissa hänelle jaetaan myös vinkkejä kanalan perustamiseen liittyen, joihin mies kertoo aikovansa tutustua.

No jo on kyllä kurkulla kokoa! Tuohan näyttää aivan kesäkurpitsalta kokonsa perusteella. Oletko omalla kasvimaalla nähnyt mitään vastaavaa? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa!