Kuva: All Over Press / Matti Matikainen

Aki ja Rita Manninen avautuvat lastensuojeluilmoituksesta – uusi käänne sotkussa

Aki ja Rita Manninen ovat kertoneet, että heidän perheestään on tehty perätön lastensuojeluilmoitus.

Hyvinvointivalmennuksesta tuttu pariskunta Rita Niemi-Manninen, 45, ja Aki Manninen, 48, nousivat julkisuuteen Temptation Island Suomi -ohjelman ensimmäiseltä kaudelta kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen he ovat olleet otsikoissa myös muista asioista.

Tällä kertaa otsikot ovat ikävämpiä. Niemi-Manninen kertoi heinäkuussa, että heidän perheestään on tehty lastensuojeluilmoitus Donna-tytärtä koskien.

– ”Lapsi ihan heitteillä, kehitys kyllä nyt vaarassa. Ei turvaa, ei tukea. Lapsi ei juurikaan hymyile tai sano olevansa iloinen/onnellinen… Lapsi kulkee monesti toista viikkoa samoissa vaatteissa. Liian pienissä vaatteissa myös… Lapsen asema kyllä surullinen. Tarvitsee huostaanottoa”, hän kirjoittaa poimintoja ilmoituksesta kutsuen sitä perättömäksi.

”Huoh”, toteaa Niemi-Manninen ja kertoo tehneensä asiasta rikosilmoituksen pari viikkoa sitten.

– Onnekseni voin ilmoittaa, että kävin eilen puhelinkeskustelun asiaa tutkivan rikoskomisarion kanssa ja juttu etenee syyttäjän pöydälle ensi viikolla. Toivotaan parasta, että nimettömänä toimiva(t) tekijä/tekijät joutuisivat vastuuseen ja tällainen kiusaaminen ja hulluus loppuisi.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Hän myös huomauttaa olevansa surullinen siksi, että tilanne kuormittaa lastensuojelua aivan turhaan. Hän sanoo, että on paljon lapsia, jotka tarvitsevat tälläkin hetkellä apua ja turvaa.

– Täällä kaikki hyvin ja kesä jatkuu! Iloa ja rakkautta päivään.

Pitkä aika yhdessä

Lastensuojeluilmoitus tehtiin pian sen jälkeen, kun Aki Manninen sai syytteen dopingrikoksesta ja lääkerikkomuksesta. Pariskunta on valitellut, että asia on vaikuttanut heidän työkuvioihinsa.

Muuten valmennuspariskunnalla menee oikein mukavasti. Manniset viettivät hiljattain elokuun alussa yhdeksänvuotishääpäiväänsä. Niemi-Manninen julkaisi merkkipäivän kunniaksi kauniin kuvan, jossa pari ratsastaa hevosilla rannalla.

– Rakas Aki. 9 vuotta sitten sanoin sulle TAHDON, hän aloittaa tekstinsä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Ja tahtoo edelleen. Vaimo kirjoittaa, että rakkaus on valinta ja joka päivä on valinnut rakastaa puolisoaan, niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Hän kuvailee aviomiehensä ”akismeja” mukaillen, että yhteinen matka on ollut ”sitä ylempää ”keski-ihanaa”.

– Sun kanssa elämä on aitoa ja toiminnantäyteistä ja ihailen sun tapaa olla suora. Sulta puuttuu sanoista sellainen miellyttäminen ja vempuilu. Monet se pelästyttää, mutta mä diggaan. Jatketaan keinustuoliin seikkailuja, rakastan sua, hän päättää teksti.