Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Aki ja Katri Riihilahden vauva syntyi – koskettava kuva sairaalasta ihastuttaa

Televisio-ohjelman kuvauksissa toisiinsa tutustunut pariskunta jakoi onnellisen ilouutisen sosiaalisessa mediassa maanantaina.

Aki ja Katri Riiliahden kauan odotettu lapsi saapui maailmaan syyskuun alussa.

Aki ja Katri Riihilahti paljastivat maanantaina odotetun ilouutisen, kun pariskunta kertoi saaneensa vauvan.

Pariskunta paljasti tiedon raskaudesta karkauspäivänä 2024. Maanantaina 2. syyskuuta odotettu päivä vihdoin koitti ja perhe jakoi iloisen viestin kuvan kera.

– Me toivoimme sinua. Me odotimme sinua. Ja aiomme rakastaa sinua. Ikuisesti, Aki ja Katri kirjoittavat Instagramiin jakamansa viestin yhteydessä.

Kuvassa pariskunta poseeraa sairaalassa vastasyntynyt pienokainen tiukasti äidin syleilyssä. Julkaisun mukana he jakoivat myös liikuttavan videon pienokaisesta yksin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Nyt syntynyt vauva on parin ensimmäinen yhteinen lapsi. Akilla on kaksi lasta aiemmasta avioliitostaan.

Rakastuivat tanssilattialla

Pariskunta tutustui toisiinsa hieman erilaisissa kuvioissa kesken tv-ohjelman kuvausten. He nimittäin tapasivat Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, jossa kisasivat mukana parina vuonna 2021.

Kaksikon yhteinen sävel kantoi lopulta aina semifinaaleihin saakka, mutta jo ohjelman aikaan oli nähtävissä, että heidän välillään oli kemiaa.

aki riihilahti katri mäkinen
Aki ja Katri tapasivat TTK-kuvauksissa. Kuva: All Over Press

Huhuille saatiin lopulta vahvistus vuonna 2023, kun Riihilahti myönsi parisuhteen julkisesti ja kertoi kaiken olevan hyvin.

Rakkauden kellot kilisivät vielä julkisemmin elokuussa 2023, kun pariskunta asteli avioliittoon Tallinnassa.

Aki Riihilahti on entinen jalkapalloilija, joka pelasi urallaan menestyksekkäästi kotimaassa, Norjassa, Englannissa, Saksassa sekä Ruotsissa. Myöhemmin hän on toiminut muun muassa jalkapalloseura HJK:n toimitusjohtajana.

Katri Riihilahti (os. Mäkinen) taas on tanssinopettaja ja koreografi, joka on ollut mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa jo useamman vuoden ajan ennen kuin tapasi Akin. Katri on myös voittanut Tanssii tähtien kanssa -kisan kahdesti: vuonna 2014 yhdessä Pete Parkkosen kanssa ja vuonna 2018 Edis Tatlin kanssa.

Ohjelma poikinut useita suhteita

Suomen Tanssii tähtien kanssa -ohjelma on poikinut Riihilahtien lisäksi vuosien varrella myös muita romanttisia suhteita.

Vuonna 2021 mukana olleet ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson ja tanssinopettaja Anna-Liisa ”Ansku” Bergström tekivät aikanaan historiaa ollen ensimmäinen samaa sukupuolta oleva tanssipari, mutta romanssi roihahti myös yksityiselämässä ja pari on pitänyt yhtä siitä lähtien.

Kisaajien lisäksi myös opettajien välillä on kipinöinyt.

Takavuosina mukana olleet Jani Rasimus ja Sanni Siurua olivat molemmat tanssinopettajina mukana ohjelmassa ja heidän suhteensa kautta syntyi lopulta ensimmäinen ”Tanssii tähtien kanssa” -lapsi vuonna 2013.

Aki ja Katri Riihilahti kuvattuna yhdessä Emma gaalassa. Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Miten ihania uutisia! Lähetetään yhdessä valtavat onnittelut pariskunnalle ja toivotetaan koko perheelle pelkkää hyvää kaikkeen tulevaan!