Yhdysvaltalainen nainen väittää olevansa Madeleine McCann

Jo toinen nuori nainen on nyt lyhyen ajan sisään astunut julkisuuteen väittäen olevansa lähes 18 vuotta sitten Portugalista perheen lomamatkan aikana kadonnut Madeleine McCann.

Englantilaisen Madeleine McCannin tapausta pidetään yhtenä nykyajan suurimmista katoamismysteereistä. 3-vuotiaan tytön katoaminen hotellista Lagosin kaupungissa Portugalissa vuonna 2007 nousi nopeasti otsikoihin ympäri maailman. Vielä lähes 20 vuotta myöhemmin mysteeri on ilman ratkaisua ja tapaus jaksaa edelleen kiinnostaa ihmisiä.

Madeleine, joka oli katoamisen aikaan vain 3-vuotias, tuntui kadonneen kuin tuhka tuuleen ilman mitään jälkiä. Useista mittavista etsinnöistä ja tutkimuksista huolimatta viranomaiset eivät ole kyenneet selvittämään täydellä varmuudella, mitä nuorelle tytölle tapahtui.

Todennäköisimmän teorian mukaan hänet siepattiin hotellista ja monet toivovat, että tyttö voisi olla vielä elossa jossain tänä päivänä. Vuosien varrella useat nuoret naiset ympäri maailman ovat väittäneet olevansa Madeleine McCann.

Viime aikojen tunnetuin tapaus oli puolalaissyntyinen Julia Wandelt, joka sai osakseen paljon huomiota maailmanlaajuisesti väitteillään. Wandelt päätyi lopulta televisioon saakka esittämään väitteitään suosittuun Dr. Phill -ohjelmaan.

22-vuotias nainen kuitenkin pidätettiin viime viikolla Iso-Britanniassa ja häntä syytetään nyt Madeleinen vanhempien vainoamisesta sen jälkeen, kun hän väitti uusien DNA-testin tulosten ”tukevan vahvasti” hänen teoriaansa siitä, että Madeleinen isä, Gerry McCann, olisi hänen sukulaisensa.

Toinen nainen väittää olevansa Madeleine

Nyt jälleen yksi uusi nuori nainen on astunut julkisuuteen väittäen olevansa 3-vuotiaana kadonnut Madeleine McCann. MailOnline -sivuston mukaan nainen alkoi epäillä omaa menneisyyttään, kun hänellä oli suuria vaikeuksia saada henkilöllisyystodistusta.

22-vuotias Eugenea Collins on kotoisin Arkansasin osavaltiosta Yhdysvalloista. Hänen oma menneisyytensä sai naisen epäilemään asiaa.

– En voi saada minkäänlaista henkilöllisyystodistusta. Kun taloni paloi, en saanut edes apua punaiselta ristiltä, koska minulla ei ole henkilöllisyyttä”, hän kertoo sivustolle.

– En ole koskaan nähnyt alkuperäistä syntymätodistustani. Ainoa jonka olen nähnyt omalla nimelläni oli sellainen, josta nimi oli vedetty yli ja sitten minun nimeni oli vain lisätty sen päälle.

Collinsin väitteet ovat ymmärrettävästi herättäneet kiivasta keskustelua internetissä, jossa monet ovat jo ehtineet perehtyä asiaan sekä vertailleet hänen ulkonäköään Madeleineen. Etenkin hänen silmästään puuttuva kolobooma, eli silmän rakenteen reikä, on saanut monet epäilemään naisen sanoja. Madeleine McCannilla oli tunnetusti syntymästään lähtien kolobooma oikeassa silmässä.

– Hänellä ei ole jälkeä silmässään ja hänen kuvansa näyttävät olevan nuoremmalta iältä jo ennen Madeleinen katoamista, yksi käyttäjä kommentoi Reddit-sivustolla.

– Hän on jakanut kuvia itsestään yksi- ja kaksivuotiaana, eikä hänen silmässään näy merkkejä koloboomasta, toinen jatkaa.

Väitteidensä tueksi Collins on esittänyt myös DNA-testin tuloksia, jotka puoltavat hänen olevan enimmäkseen englantilaista ja pohjois-eurooppalaista perimää. Tämä ei kuitenkaan itsessään todista minkäänlaista linkkiä McCannin perheeseen.

Lehtitietojen mukaan 22-vuotias Collins on myös esittänyt väitteen, että hänen biologinen isänsä olisi saksalainen Christian Brückner, joka on ainoa virallinen epäilty Madeleine McCannin tapauksessa. Brückner on istunut jo kauan tuomiota vankilassa toisista rikoksista.

LUE LISÄÄ: