Joi Tydings Rawitch ja hänen miehensä David odottivat toista lastaan. Kaikki vaikutti olevan hyvin, ja pari oli innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä. Kun raskaus oli edennyt jo pitkälle, Joi kuitenkin alkoi tuntea, että kaikki ei ollut kohdallaan.
Vaikka lääkärit vakuuttelivat, että kaikki oli niinkuin pitää, hän ei päässyt eroon epämukavasta tunteesta ja pelosta, että jokin oli vialla. Mikään ei kuitenkaan osannut valmistaa häntä siihen, mitä tapahtuisi tunti synnytyksen jälkeen.
Kun Joi ensimmäisen kerran tunsi, että jokin oli vialla, rauhoittelivat lääkärit häntä ja sanoivat, että hermostuneisuus oli normaalia tulevalle äidille. Myös David teki parhaansa vakuuttaakseen Join siitä, että kaikki menisi hyvin.
Kun heidän poikansa Andrew sitten syntyi, näytti kaikki aluksi siltä, että lääkärit olivat olleet oikeassa. Poika vaikutti terveeltä, ja vanhemmat pystyivät vihdoin rentoutumaan.
Mutta vain tunti synnytyksen jälkeen tapahtui jotain. Joi huomasi, että Andrew’n silmissä oli jotain outoa. Hänen katseensa oli tyhjä. Ohi kulkenut sairaanhoitaja huomasi, että Andrew’n iho oli muuttunut harmaaksi.
Silloin tajuttiin, että Andrew’lla ei ollut kaikki hyvin. Kun lääkärit saapuivat paikalle, hän oli jo lopettanut hengittämisen.
Kävi ilmi, että Join vaistot olivat olleet oikeassa. Andrew’n aivoiossa oli jotain pahasti vialla. MRI-kuvista selvisi, että hänen oikea aivopuoliskonsa oli alikehittynyt, ja sai aikaan kohtauksen, joka oli pysäyttäny hänen hengityksensä.
Lääkäreiden uutiset olivan musertavaa kuultavaa perheelle. Ei ollut lainkaan varmaa selviäisikö Andrew – ja jos selviäisi, hän joutuisi elämään vakavan aivovaurion kanssa.
Perhe oli shokissa.
”Sen perusteella, mitä lääkärit kertoivat, valoa ei ollut näkyvissä, isä David kertoi tv-lähetyksessä.
Mutta kolme päivää synnytyksen jälkeen jotain merkittävää tapahtui. Samalla tavalla kuin Joi oli koko ajan tiennyt, että Andrew’lla ei ollut kaikki hyvin, valtasi hänet yhtäkkiä erittäin rauhallinen ja varma tunne siitä, että tämä tulisi selviämään.
Perhe uskalsi jälleen toivoa parasta.
”Ennen sitä pelkäsimme tutustua häneen, sillä luulimme, että menetämme hänet.”
Vaikka Andrew tarvitsi jatkuvaa hoitoa, perhe päätti ottaa hänet kotiin.
Lääkkeiden avulla Andrew’n sairauskohtausta saatiin lievennettyä. Lääkkeillä ei kuitenkaan voitu vaikuttaa oikean aivopuoliskon alikehittymiseen. Kolmen kuukauden kuluttua tapahtui kuitenkin jotain, mitä voisi kutsua jopa ihmeeksi.
Joi huomasi pojassaan huomattavaa kehitystä. Kolmen kuukauden iässä Andrew pystyi pitelemään itse tuttipulloaan. Äiti oli häkeltynyt tästä edistysaskeleesta – ja niin olivat lääkäritkin.
Andrew’n aivot kuvattiin, ja lääkärit tekivät merkillisen havainnon: Oikea aivopuolisko näytti paljon paremmalta. Se oli kehittynyt itsestään, ja Andrew’n lääkitys voitiin lopettaa.
Yksikään lääkäreistä ei osannut selittää tapahtunutta. Se oli ihme. Kuuden kuukauden iässä Andrew’n aivot olivat palautuneet täysin normaaleiksi, ja hän oli terve pieni poika.
Pojasta, jonka lääkärien mukaan piti kasvaa aivovaurion kanssa, kasvoikin terve ja taitava nuori mies. Tänä päivänä Andrew on kuin kuka tahansa lapsi, eikä vaikeat ensimmäiset kuukaudet näy hänestä päälle mitenkään.
Hänen vanhempansa eivät voisi olla onnellisempia.
Katso koko tarina videolta:
Miten ihana tarina ja onnellinen loppu! Jaa tämä ystävillesi muistutukseksi siitä, ettei koskaan kannata luopua toivosta.
