Uusi käänne kadonneen Jay Slaterin, 19, tapauksessa: Poliisi teki nyt ison ratkaisun

Poliisi on nyt ilmoittanut uudesta ratkaisusta liittyen Teneriffalla mystisesti kadonneeseen 19-vuotiaaseen nuoreen mieheen.

Siitä piti tulla nuoren miehen unelmien matka, mutta sen sijaan se muuttuikin nopeasti silkaksi painajaiseksi hänelle ja kaikille läheisille.

Englantilainen 19-vuotias Jay Slater matkusti ensimmäistä kertaa ilman perhettään ulkomaille osallistuakseen ystäviensä kanssa Teneriffalla järjestettävälle NRG musiikkifestivaalille.

Keikkojen täyteisen päivän ja illan jälkeen porukan oli tarkoitus matkata takaisin majoitukseensa saaren toiselle puolen, mutta Slater myöhästyi jostain syystä sovitusta kyydistä.

Tuon jälkeen hän soitti puhelun ystävälleen, jossa kertoi aikovansa kävellä koko matkan majapaikalle – vaikka sen pituudeksi kävellen arveltiin jopa 10-11 tuntia – ja sen jälkeen hän kertoi puhelimensa akun olevan vähissä.

Hieman myöhemmin hän ehti vielä soittaa viimeisen hyytävän puhelun ystävälleen, jossa kertoi vain hädissään olevansa hukassa ”keskellä ei mitään”, kärsivänsä janosta ja puhelimessaan olevan 1% akkua jäljellä.

Tuon jälkeen Slaterin puhelin sammui, eikä hänestä ole tehty ainuttakaan havaintoa.

Perhe ja ystävät mukana etsinnöissä

Suositulla turistisaarella käynnistettiin viranomaisten toimesta nopeasti suuretsinnät, joihin ovat ottaneet osaa myös hänen perheenjäsenensä ja ystävänsä, jotka ovat lentäneet paikalle Englannista.

Kadonneen nuoren miehen äiti kertoi medialle pelkäävänsä poikansa joutuneen siepatuksi. Äidille oli katoamisen jälkeen lähetetty sosiaalisessa mediassa karmiva viesti, jonka hän välitti poliiseille.

Julkisuuteen on myös noussut sivullisen kuvaama video katoamista edeltävältä illalta, jossa vahvasti Jay Slaterin näköinen nuori mies esiintyy todella päihtyneenä.

Hämmentävän katoamisen jälkeen brittimedia on seurannut tilannetta tarkasti. Pian esiin nousi myös karmivia seikkoja kadonneen nuoren miehen taustoista.

Pyytävät vapaaehtoisilta apua

19-vuotias nuorukainen on nyt ollut kateissa tasan kaksi viikkoa. Viimeinen havainto hänestä tehtiin 17.6. maanantaina.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna perhe ja viranomaiset pyysivät vapaaehtoisia liittymään apuun etsinnöissä miehen löytämiseksi.

Sky News -sivuston mukaan vapaaehtoisten määrä jäi kuitenkin vähäiseksi ja nyt poliisi on tehnyt ison ratkaisun tapaukseen liittyen.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Jay
Jay Slater. Kuva: Facebook/Private

Etsinnät lopetettiin

Sky Newsin mukaan poliisi on nyt virallisesti päättänyt lopettaa 19-vuotiaan etsinnät, vaikka hänestä ei ole löydetty jälkeäkään.

Etsintöjen päättymisestä huolimatta poliisi on kertonut pitävänsä tapauksen tutkinnan auki, joten mysteerin selvitys jatkuu ja tulevaisuudessa voidaan vielä järjestää uusia etsintöjä.

Todella surullinen tapaus. Millaisia ajatuksia nuorukaisen katoaminen sinussa on herättänyt? Kerro meille Facebookin kommenttiosiossa.

Jaa myös vapaasti tätä artikkelia eteenpäin, jotta useammat ihmiset saavat lukea siitä.