Tytär murhasi vanhempansa ja kätki ruumiit kotiinsa vuosiksi

Englantilainen nainen on tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen vanhempiensa murhasta. Karmivan tapauksen tutkinnassa paljastui, että nainen oli asunut vanhempiensa ruumiiden keskellä piilotettuaan ne perheen kotiin veriteon jälkeen.

Lääkärit tekivät huoli-ilmoituksen viranomaisille syksyllä 2023 sen jälkeen, kun eläkeikäiset Lois ja John McCullough jättivät saapumatta terveystarkastuksiinsa, eikä kumpikaan heistä ollut noutanut täydennyksiä reseptilääkkeisiinsä enää moneen vuoteen.

Viranomaisten epäilykset johdattivat heidän pariskunnan 36-vuotiaan tyttären Virginian palkeille, joka kertoi vanhempien katoamisen syyksi vain sen, että he olivat lähteneet matkoille. Tytär oli selitellyt vanhempiensa olinpaikkaa vuosien varrella useilla eri tavoilla pitäen kiinni tarinastaan vuosien ajan.

Kun poliisit lopulta saapuivat etsintäluvan kanssa naisen kotitalon ovelle, jossa myös hänen vanhempansa olivat asuneet, hän kuitenkin lopulta murtui ja paljasti totuuden.

36-vuotias nainen kertoi kylmän rauhallisesti myrkyttäneensä isänsä ja sen jälkeen huumanneensa äitinsä sekä hakanneensa tämän kuoliaaksi vasaralla ja veitsellä.

Veriteot olivat tapahtuneet jo kesällä 2019 – eli neljä vuotta ennen poliisien saapumista hänen luokseen.

Asui vuosia ruumiiden kanssa

Tytär oli sullonnut vanhempansa makuupusseihin ja rakentanut isälleen ”kotitekoisen mausoleumin” asuntoon. Äitinsä ruumiin hän taas oli kätkenyt yläkerran kaappiin.

– Tiesin tämän paljastuvan lopulta ja on vain oikein, että istun tuomioni, Virginia kertoi poliisille etsinnän yhteydessä BBC:n mukaan.

Hänen kerrotaan myös todenneen kylmästi etsintään osallistuneille ja vakaville poliiseille:

– Näyttäisitte vähän iloisemmilta. Ainakin saitte nyt pahiksen kiinni.

Essexin poliisilaitoksen mukaan Virginia murhasi vanhempansa vuonna 2019. Näin ollen hän ehti asua kuolleiden vanhempiensa kätkettyjen ruumiiden kanssa liki neljä vuotta ennen kuin tapaus paljastui.

Viranomaisten mukaan koronaviruksen aiheuttama pandemia ja rajoitukset olivat yksi isoimmista tekijöistä, joka auttoi naista pitämään tapauksen salassa näin pitkään.

Motiivina raha

Naista kuvaillaan hyvin manipuloivaksi ihmiseksi ja murhien motiiviksi on ilmoitettu raha. Tapettuaan vanhempansa tytär oli jatkanut heidän eläkkeidensä nostamista ja ottanut molempien nimissä useita luottokortteja sekä lainoja ilman aikomusta maksaa niitä takaisin.

Rahat nainen oli poliisin mukaan tuhlannut arkisiin asioihin häviten uhkapeleissä vuosien 2019 ja 2023 välillä yli 20 000 puntaa. Hän ei ollut tehnyt vanhemmilta kavalletuilla varoilla mitään suurempia tai näyttävämpiä ostoksia.

Vanhempansa murhannut nainen tuomittiin lokakuun 11. päivänä vankilaan 36 vuodeksi. Hän joutuu istumaan tuomiosta minimissään tuon 36 vuotta ennen kuin vapauttamista tai ehdonalaista voidaan edes harkita.

Koko muu perhe ja lähisuku on ollut tapauksen paljastuttua järkyttynyt. Perhe ja murhattujen muut lapset ovat jakaneet asian tiimoilta lyhyen lausunnon.

– Perheemme on järkyttynyt ja sydämemme ovat särkyneet vanhempiemme kuoleman johdosta – heidät vietiin meiltä julmalla tavalla. Yrittäessämme jatkaa elämäämme me tulemme muistamaan ne iloiset hetket, jotka saimme viettää heidän kanssaan, perheen julkaisemassa lausunnossa sanotaan People -lehden mukaan.

 

Lue lisää aiheesta...