Tuurin ”siivooja-Tuula” herkkänä – jakoi hääkuvan ja liikuttavat sanat

Tuurissa asuva Tuula Hautala, joka tunnetaan myös lempinimellä ”siivooja-Tuula” tosi-tv-ohjelman kautta, on julkaissut nostalgisen hääkuvan vuosien takaa.

Tuula, joka on ollut leski jo useita vuosia, on usein puhunut lämmöllä edesmenneestä puolisostaan.

Julkaisemassaan kuvassa Tuula palaa ajassa taaksepäin ja muistelee hääpäiväänsä:

– Pian siitä, kun tämä kuva on napattu, tulee 24 vuotta. Annettiin lupaus rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä. Mun elämäni onnellisin päivä, hän kirjoittaa.

Tuula kertoo, kuinka eräs kappale radiosta sai hänet palaamaan muistoissaan Lapin kesälomareissuille.

– Äsken kun kuuntelin radiota, tuli Souvareitten Sininen huivi. Muistin meidän Lapin kesälomareissut. Kahvin tujukka hetket Kuusamon torilla. Köpöttelyretket Kuusamon Kiutakonkäällä. Kaipaus menneeseen. Mutta kaipuu on muuttunut lämpöisiksi muistoiksi, eikä tee enää niin kipeää, hän jatkaa.

Muistot aviomiehestä Veijosta

Tuula palaa myös aikaan, jolloin hänen aviomiehensä Veijo sairastui. Hän muistelee yhteisiä keskusteluja, joissa Veijo toivoi, että Tuula pysyisi iloisena ja pitäisi itsestään huolta.

– Veijo pyysi, että olisin aina yhtä iloinen ja pitäisin itsestä hyvää huolta. Me oltiin luonteiltamme niin täydelliset vastakohdat, mutta olimme toistemme puuttuva pala, ja kun kohtasimme, meistä kummastakin tuli kokonainen.

Jos uptous ei näy, voit katsoa sen tästä.