Teinipoika paiski töitä joka päivä 2 vuotta – käytti rahat tavalla, joka osuu suoraan sydämeen

Hyviä ystäviä ei kasva puissa. Jokainen olisi onnekas, jos heillä olisi sellainen ystävä, kuin Tanner. Kahden vuoden ajan hän työskenteli joka päivä koulun jälkeen kerätäkseen rahaa. Mutta ei itselleen, vaan ystävälleen.

Teini-ikäiset pojat Tanner ja Brandon tapasivat koulussa, jossa heistä tuli heti hyviä ystäviä. Heillä on sama huumorintaju ja samat kiinnostuksen kohteet. Heidät erottaa toisistaan ​​se, että Brandon on pyörätuolissa

Tanner sääli aina Brandonia, joka oli täysin uupunut rullatessaan pyörätuolilla. Brandonilla oli manuaalinen, käsinpyöritettävä tuoli, mikä teki hänen käsivarsistaan hänen ainoan moottorinsa.

Tanner ei edes muista, kuinka monta kertaa hän on rientänyt ystävänsä avuksi, kun Brandonilla itsellä loppui energia.

Säästi kaksi vuotta

Tanner tiesi, että sähköpyörätuoli maksoi paljon, mutta hän halusi tehdä kaikkensa, jotta hänen ystävällään olisi mahdollisuus saada sellainen. 

– Hän on ollut todella hyvä ystävä, ja halusin tehdä hänelle palveluksen. Minusta tuntui, että minun oli tehtävä se, ja myös HALUSIN tehdä sen, Tanner kertoi USA Todaylle.

Tanner haki työpaikkaa ja pääsi autokorjaamolle. Joka päivä koulun jälkeen hän suuntasi pajalle. Kahden vuoden ajan hän laittoi siellä ansaitsemansa rahat syrjään. Hän ei koskaan edes miettinyt, että voisi käyttää rahat itse.

Tannerilla kesti jonkin aikaa löytää täydellinen pyörätuoli Brandonille.

Kaikki rahat pyörätuoliin

Aluksi Tanner oli aikonut antaa Brandonille kaikki säästetyt rahat valmistujaislahjaksi, mutta sitten hänen äitinsä löysi täydellisen pyörätuolin Facebookin kirpputorilta ennen Brandonin syntymäpäivää.

Brandon tiesi, että hänen ystävänsä kävi päivittäin töissä koulun jälkeen, mutta että hän teki sen ystävänsä vuoksi, tuli Brandonille shokkina.

Brandonin syntymäpäivänä Tanner yllätti ystävänsä lahjalla. 

Hetken tunteellisuuden voi vain kuvitella.

– Se on mahtava. Tulen varmasti törmäilemaan aluksi oviin ja seiniin, mutta se on sen arvoista, Brandon sanoi.

Kyyneleet tuli silmiin videota katsoessa. Kaikki tarvitsisivat sellaisen ystävän, kuin Tanner.