Teinipoika heräsi polttavaan kipuun ystävänsä luota ja kiljui tuskasta – taustalla järkyttävä pila

Olet saattanut kuulla sellaisista yökyläilyistä, joissa ensimmäisenä nukahtaneen naamalle piirretään tussilla?

Tai odotellaan oven takana ja säikäytetään se, joka on tulossa vessasta ulos?

Ei ole epätavallista, että lapset kiusoittelevat toisiaan yökyläilyn aikana ollessaan nuoria, mutta joskus pilatkin saattavat mennä liian pitkälle. Niin pitkälle, että kyseessä voi olla hengenvaara.

Youtube

Nyt kiertävä villitys on niin kutsuttu ”hot water challenge”, jossa on tarkoitus juoda mahdollisimman kuumaa vettä.

Se ei ehkä kuulosta vaaralliselta heti, mutta esimerkiksi 8-vuotias Ki’ari Pope menehtyi serkkujensa haastettua hänet juomaan kiehuvaa vettä pillin läpi, kertoo CBS News.

Mutta Ki’ari ei ole ainoa, jolle on käynyt huonosti.

Kiehuvaa vettä kaulaan nukkuessa

15-vuotias Nickolas Conrad oli jonkun aikaa sitten yökylässä ystävänsä luona kuuden muun kaverin kanssa.

Keskellä yötä Nickolas heräsi järkyttävään kipuun kaulan ja niskansa alueella.

Aluksi poika ei tiennyt mikä oli vialla, tai mitä oli tapahtunut. Hän vain heräsi kamalaan kivun tunteeseen kaulassaan ja kiljahti tuskasta.

”Se oli hirveintä kipua, mitä olen ikinä tuntenut”, Nickolas sanoi Fox Newsin haastattelussa.

Poika vain makasi sängyssä itkien kivusta läpi yön ja meni aamulla kotiin, josta hänen äitinsä passitti pojan sairaalaan välittömästi. Hänen kaulassaan oli valtavan kokoisia palovammoja, jotka näyttivät todella pahalta.

Youtube

Toiset pojat olivat kaataneet kiehuvan kuumaa vettä ystävänsä päälle. Pojat väittivät myöhemmin, etteivät ymmärtäneet kuinka kuumaa vesi todellisuudessa oli.

Tämä ”peli” aiheutti Nickolaksen kurkun ja kaulan alueelle ensimmäisen ja toisen asteen palovammoja.

”Hei eivät ole enää ystäviäni, eivätkä tule koskaan olemaankaan”, Nickolas sanoo.

Luonnollisesti pojan äiti, Mickey, oli suunniltaan pelosta tapahtuneen johdosta

”Aluksi luulin sen olleen vain vahinko, mutta kun kuulin, että se oli tahallinen teko suutuin toden teolla”, äiti kertoi Fox Newsille.

”Älä ikinä väitä, että ’minun lapseni ei tee tuollaista’. Vaan muistuta heitä tällaisten temppujen vaaroista”.

Fox Newsin mukaan tapauksen johdosta ei kuitenkaan nostettu syytteitä. Tapahtumahetkellä kotona olleet aikuiset olivat nukkumassa, eikä heillä ollut mitään käsitystä siitä, mitä nuoret puuhasivat keskellä yötä.

Katso video Nickolaksen tapauksesta tästä:

Toivon todella, että tämä villitys ei ikinä rantaudu Suomeen! Jaa artikkeli ystävillesi, jolla on nuoria lapsia, jotta he voivat varoittaa lapsiaan tällaisten temppujen todellisista vaaroista ennen kuin on myöhäistä!