Vähän aikaa sitten tämä nainen julkaisi blogissaan koskettavan ja ajatuksia herättävän kirjoituksen.
Kirjoituksen aihe ei ole uusi, mutta sitäkin tärkeämpi. Luettuani sen ymmärrän vähän paremmin, millaista elämä tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöiden, kuten ADHD:n ja ADD:n, kanssa on.
Lue koko kirjoitus suomeksi käännettynä:
Olen aivan samanlainen kuin sinä, mutta kuitenkin myös erilainen.
Tunteeni ja kokemukseni ovat samanlaisia, mutta voimakkaampia. Kun olen iloinen, olen haljeta riemusta. Kun olen vihainen, olen suunniltani raivosta. Kun olen surullinen, sydämeni särkyy.
Kun joku loukkaa minua, tuntuu kuin koko maailma hajoaisi. Kun joku halaa minua, mielilalani kohoaa hetkessä.
Otan kaiken henkilökohtaisesti. Koen, että kaikki liittyy suoraan minuun. Aivoistani puuttuu suodatin, joten kaikki, mikä niissä liikkuu, pääsee ulos – yleensä suuni kautta. Saatan kuulostaa vihaiselta. Saatat ajatella, että liioittelen.
Mutta koska minulta puuttuu se suodatin, mikä sinulla on, kaikki asiat tuntuvat isoilta. En kykene käymään ajatuksiani läpi ja unohtamaan niitä, jotka tuntuvat ikäviltä.
En ole huono kuuntelija, mutta joskus minun on vaikea keskittyä. Hanasta tippuva vesipisara, ohi ajava auto, pariskunta puiston penkillä – kaikki asiat, joita sinä et edes huomaa, jäävät minun mieleeni. Näen, kuinka huulesi liikkuvat, mutta olen pahoillani, sillä joskus en vain kykene kuulemaan, mitä sanot. Vaikka kuinka yritän.
Se ei tarkoita, että en olisi kiinnostunut siitä, mitä sanot. On vain niin paljon kaikkea muuta, mitä kuulen. Jos olemme täysin hiljaisessa huoneessa, kuuntelen hiljaisuuden ja omien ajatuksieni synnyttämää sekamelskaa. Sillä minun päässäni ei ole koskaan hiljaista.
Joskus sinua ärsyttää, että kysyn jotain, ja lähes heti perään joudun kysymään uudestaan.
En ole tyhä, hidas tai vähä-älyinen. Se johtuu vain siitä, että vastauksesi hukkui muiden päässäni pyörivien ajatusten joukkoon. Joten joudun kysymään uudestaan.
Välillä kestää pidempään, että saan sen jäämään päähäni, tallentumaan muistiini.
Pystyn harvoin makoilemaan sohvalla ja katsomaan elokuvia koko illan ajan. Lyhyen ajan jälkeen kehoni alkaa taistella vastaan. En pysty keskittymään, ja katseeni harhailee kaikkialla muualla paitsi tv-ruudulla.
Se on aivojeni tapa kertoa minulle, että tarvitsen vaihtelua. Keskittymiskykyni on loppunut, vaikka elokuva olisi ollut kuinka hyvä. Jos väsyneet aivoni saavat 10 minuutin tauon, voin luultavasti jatkaa taas. Aivoni väsyvät helposti.
Ärsyttääkö sinua se, että näprään jatkuvasti puhelintani, vaatteitani, avaimiani, ja kaikkea muuta, minkä saan käsiini? Se on vain tapani tuhlata ylimääräistä energiaa, jotta pystyisin keskittymään paremmin.
Joskus sinusta ehkä tuntuu, että en ymmärrä sinua ja tuntemuksiasi. Mutta minä ymmärrän paljon enemmän kuin pystyn koskaan sinulle kertomaan.
Koska kun aivoissani liikkuu paljon voimakkaita tunteita, ne kuormittuvat niin, että en saa muodostettua sanoja. Joudun keskittymään siihen, että en käyttäydy kontrolloimattomasti itseäni tai muita ihmisiä kohtaan.
Miksi jätän tavarani lojumaan ympäriinsä? Kaaos on tapani pitää asiat järjestyksessä. Aivoissani vallitsee jatkuva kaaos, se on minulle normaalitila. Minulta puuttuu kontrolli.
Ihmetteletkö, kuinka voin olla ensin todella vihainen ja hetken päästä täysin onnellinen? Ei kannata edes yrittää ymmärtää. En pysty hallitsemaan mielialojani ja tunteitani. Ne muuttuvat nopeasti. Aivoni ovat jatkuvassa liikkeessä. Välillä en ehdi edes ajatella.
Joudunko usein tappeluihin ja riitoihin? En vain kestä epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, että ihmiset kärsivät.
Muiden asioihin sekaantuminen on ominaispiirteeni. En tee sitä ärsyttääkseni, mutta minulta puuttuu se itsesuojeluvaisto, joka monilla muilla on. En osaa arvioida tekojeni seurauksia, minkä takia ajaudun välillä jopa vaarallisiin tilanteisiin, kun yritän pitää minulle rakkaiden ihmisten puolia.
Ajattelet ehkä, että nolaan itseni jatkuvasti. Mutta yritä ymmärtää, että en pidä äänekkyyttä, vesilätäköissä hyppimistä ja kovaan ääneen nauramista nolona. Teen mitä mieleeni juolahtaa. Teen juuri niin kuin hyvältä tuntuu. En ajattele, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. On niin paljon muuta, tärkeämpää ajateltavaa.
En pysty sisäistämään ohjeita yhtä nopeasti kuin muut. Olen saattanut kuulla asian 10 kertaa, mutta en vain ole ymmärtänyt sitä. Sitten kuulen sen joltakulta toiselta, ja ymmärrän heti. Minulle ei ole merkitystä sillä, mitä sanotaan vaan sillä, miten se sanotaan.
Ärsyttääkö sinua, että hävitän avaimeni joka kerta kun olemme jossain, ja löydän ne lopulta taskustani?
Se on minulle normaalia. Aivoni ovat niin ruuhkaantuneet, että en aina muista, missä tavarani ovat. Laitan ne vain jonnekin, ilman että kiinnitän huomiota minne.
ADHD ja ADD vaikuttavat kokonaisvaltaisesti. Me tiedämme enemmän. Me vihaamme enemmän. Me murehdimme enemmän.
Mutta me myös rakastamme enemmän. Sillä me emme rakasta vain sydämellämme vaan koko kehollamme.
Kun sinusta tuntuu, että et enää jaksa yrittää ymmärtää, anna periksi. Pidä tauko. Pidä tauko minusta ja muista minunlaisistani. Saatamme olla aika stressaavaa seuraa. Siellä missä me olemme, tapahtuu jatkuvasti. Olemme koko ajan liikkeessä. Olemme paitsi kokonaisvaltaisia, myös hyperaktiivisia.
Olemme viisaita ja luovia. Ajatuksemme vain kulkevat erilaisia reittejä, sillä aivoistamme puuttuu suodatin. Jotta selviäisimme elämästä, olemme luoneet oman tapamme olla ja toimia.
Se sinun on meille suotava. Annettava meille mahdollisuus, oikeus olla omia itsejämme. Anna meidän käyttää kaikki häiriöömme kuuluvat positiiviset puolet hyödyksemme. Silloin näet, miten paljon annettavaa meillä on. Ymmärrät meitä. Ole ylpeä siitä, että jaksat kulkea meidän mukanamme, ja että näet maailman meidän silmillämme.
Tämän kirjoituksen takana on nainen nimeltä Nadia Salwin. Voit lukea hänen blogiaan täältä. Upea kirjoitus, Nadia!
Jaa tämä artikkeli ja levitä tärkeää tietoa ADHD:sta, jota monien on vaikea ymmärtää.
