Takaisin koulunpenkille: Osaatko ratkaista tämän helpon tehtävän ilman laskinta?

Pysähtyminen ja aivojen käyttäminen ongelmien ratkomiseen säännöllisin väliajoin tekee hyvää kaikille meistä ja on erityisen tärkeää mitä vanhemmaksi tulee.

Juuri siksi ajattelinkin jakaa teille tänään nähtäväksi haastavan matemaattisen tehtävän. Mikäli kouluvuosistasi on kulunut jo useampia vuosia, niin tämä voi vaikuttaa vaikeammalta kuin se oikeasti on.

Todellisuudessa kyse on kuitenkin ala-asteen oppilaille suunnatusta tehtävästä.

Käytämme matematiikkaa arjessamme päivittäin, vaikka sitä ei monesti tule edes ajateltua. Moni asia, kuten kaupassa käyminen, pitää sisällään paljonkin laskettavia asioita.

Kyse on alitajuisesta suorituksesta, jota ei tarvitse miettiä sen enempää. Yksinkertaisimmat matemaattiset tehtävät ja kaavat tulevat selkäytimestä ja vain harva tarvitsee laskinta selvittääkseen perinteisiä yhteenlaskuja.

Koululaisten tehtävä

Päässälasku voi kuitenkin muuttua paljon haastavammaksi heti, jos mukaan otetaan erilaisia muuttujia tai osatekijöitä.

Moni voi varmasti samaistua tilanteeseen, jossa oma lapsi on pyytänyt apua koulutehtäviensä parissa. Matematiikan kohdalla ei kuitenkaan mennyt montakaan vuotta ennen kuin lasten taidot tuntuvat ylittävän omat.

Omista kouluvuosistasi voi olla jo vuosia ja surullista, mutta totta, niin myös erilaiset kaavat ja laskentasäännöt voivat kadota hiljalleen muistista. Syy tähän on luultavasti se, että niitä ei enää kouluvuosien jälkeen tarvitse käyttää niin säännöllisesti.

Ratkaise ongelma ilman laskinta

Juuri siksi ajattelinkin, että testaisimme tänään matemaattisia taitojamme melko yksinkertaisella, mutta silti monille vaikealla tehtävällä.

Tärkeintä on muistaa laskusäännöt eli se, mitä pitäisi laskea ensin ja missä järjestyksessä ratkaisu jatkuu.

Kysymys kuuluukin, osaatko sinä ratkaista tehtävän ilman laskinta?

Kuva: Newsner

1 + 1 + 1 – 1 x 2 – 0 =?

Osaatko sinä ratkaista tehtävän? Kerromme oikean vastauksen hieman alempana.

Yksinkertainen vastaus – oikealla tekniikalla

Hyvä on. Keksitkö jo oikean ratkaisun? Hyvä. Kerromme oikean ratkaisun tämän kuvan alapuolella. Älä kelaa vielä sinne, ellet ole valmis.

Kuva: Wikimedia Commons

Sinun on aloitettava tehtävän ratkaiseminen kertolaskulla.

1 x 2

1 x 2 = 2

Sitten on aika tutkia jäljelle jäänyttä lauseketta.

1 + 1 + 1 – 2 – 0

Tässä vaiheessa yhteenlasku ei ole kovin vaikeaa.

3 – 2 = 1

Eli vastaus on: 1

Ratkaisu on todella melko yksinkertainen, kuten tästä näkee.

Tärkeintä on kuitenkin se, että aloitat ratkaisemisen oikeasta pisteestä – eli kertolaskusta.

Onnistuitko sinä? Hienoa. Paina nyt JAA-nappia ja haasta myös kaikki ystäväsi kokeilemaan taitojaan.