Syysmyräkkä pieksää nyt Suomea – varoituskartta hohkaa

Ilmatieteen laitos on antanut lukuisia varoituksia keskiviikolle ja torstaille.

Lokakuu. Suomen syksyn sää tekee joka vuosi selväksi, että kesä on vaihtunut seuraavaan vuodenaikaan. Nyt Pohjolaan on saapumassa jälleen tästä muistutus. Ilmatieteen laitos on antanut keskiviikolle ja torstaille lukuisia varoituksia.

– Varoituskartalta löytyy maa-alueiden tuulivaroituksia sekä liikennesäähän liittyviä varoituksia ajokelistä pääasiassa Lappiin sekä pariin kuntaan Pohjois-Pohjanmaalla torstaina. Sen lisäksi merialueilta löytyy tuuli- ja aallokkovaroituksia, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki sanoo Newsnerille.

Varoituskartalla on paljon keltaista ja oranssia väriä. Keskiviikon varoitukset koskevat tuulenpuuskia, jotka yltävät Rauhamäen mukaan jopa 15 metriin sekunnissa. Myräkkä alkaa ensin lännessä ja pohjoisessa ja illemmalla koko maassa.

Torstain puolella kovimmat tuulet siirtyvät itään, jolloin Suomen itäosissa ja Kainuussa on mahdollisuuksia jopa puuskille, jotka ovat 20 metriä sekunnissa. Muualla maassa pysytään yhä 15 metrissä sekunnissa. Kyseessä on todella napakka tuuli, mutta ihan myrskylukemiin ei ylletä.

– Myrskyn määritelmä on 21 metriä sekunnissa keskituulta. Ihan siitä ei voi puhua, mutta kyllä tämä hyvä syysmyräkkä kuitenkin on, Rauhamäki sanoo.

Hankaluuksia mahdollisesti luvassa

Myräkkä voi aiheuttaa ikävyyksiä ja vaaratilanteita. Oranssi väri varoituskartalla tarkoittaa vaarallista tuulta ja keltainen mahdollisesti vaarallista.

– Paikallisesti voi aiheutua haittaa esimerkiksi kaatuneista puista, jotka voivat kaatua vaikka sähkölinjojen päällä. Se aiheuttaa sähkökatkoksia. Tai jos ne kaatuvat tielle tai raiteille, niin ne aiheuttavat liikennehaittoja.

Rauhamäki sanoo, että runsas vesisade yhdistettynä kovaan tuuleen ja irtoaviin lehtiin voi tukkia viemäreitä. Se taas voi aiheuttaa paikallisia taajamatulvia tai viivästyttää raideliikennettä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

syysmyrsky
Syksyn kuvat tuulet voivat kaataa puita kumoon. Kuvituskuva: Shutterstock

– Tuossa on mahdollisuuksia 30–40 millimetrin sademäärille. Suurimmat kertymät tulisivat maan eteläosaan ihan etelärannikon tai länsirannikon tuntumaan. Keskiviikon aikana tulee lumisadetta pohjoisimmassa Lapissa ja torstaina myös osittain Pohjois-Pohjanmaalla tai Koillismaalla.

Lunta voi tulla Rauhamäen mukaan jopa yli kymmenen senttimetriä. Se taas tarkoittaa, että ajokeli on paikoittain erittäin huono. Rauhamäki huomauttaa, että siksi asiasta on annettu oranssi vaarallisen liikennesään varoitus.

– Kuitenkin tässä sitten on sellainen arvio, että lumi alkaa aika pian sulaa sateiden päätyttyä. Pitkäkestoista haittaa siitä ei pitäisi aiheutua.

Rauhamäki sanoo, että tuuli tyyntyy tämänhetkisten ennusteiden mukaan perjantaina, mutta sateet jatkuvat viikonlopun yli. Pohjoisessa sateet voivat tulla lumena. Poutasää näyttää koittavan vasta sunnuntaina.

– Toki sinne on vielä jonkin verran matkaa. Siinä on epävarmuuksia kyllä mukana aika paljon.

 

Lue lisää aiheesta...