Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Stressaantuneet ihmiset kävivät metsässä 3 kuukauden ajan — lopputulos yllätti jopa tutkijat

Haluaisitko olla iloisempi, energisempi ja rentoutuneempi? 

Sinun tulisi lähteä kävelylle metsään. 

Ruotsin maatalousyliopiston tekemä tutkimus osoitti, että metsässä kävelyllä on huikeita vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. 

Metsässä voi kaiken lisäksi kerätä talteen herkullisia sieniä tai mustikoita, jotka ovat todellisia terveyspommeja. 

Suurin osa meistä asuu tänä päivänä kaupungeissa, mutta emme silti saisi unohtaa sitä, mistä juuremme ovat peräisin — eli metsästä. 

Lue alta tutkimus, jonka jälkeen voit vetää kengät jalkaasi ja lähteä kävelylle luonnon keskelle:

© Shutterstock

Suomi on havu-, lehti-, ja sekametsien luvattu maa – siellä käveleminen on ihanaa ja kaiken lisäksi se tekee sielullesi ihmeitä. Ruotsin maatalousyliopiston tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin 99 henkilöä, jotka olivat jääneet sairaslomalle stressin tai burn outin vuoksi. 

Tutkimus kesti kolme kuukautta ja sen aikana tutkitut ihmiset kävivät metsässä kaksi kertaa viikossa ja viettivät siellä aikaa kaksi tuntia kerralla. 

Lopputulos? Erittäin positiivinen. 

– Tutkitut henkilöt olivat rentoutuneempia ja iloisempia, Ruotsin maatalousyliopistossa työskentelevä tutkija, Ann Doling kertoo. 

2881619-gammelskog-1.jpg
© Shutterstock

Tutkijat kiinnittivät huomiota metsän eläinlajien ja kasvien monimuotoisuuteen sekä tilaan – he valitsivat vanhoja metsiä, joissa oli sammalta ja korkeita puita. 

Samaan aikaan he haluavat kuitenkin muistaa, että kukaan ei parantunut ongelmistaan täysin ja palannut takaisin työelämään. Tutkimustulokset olivat kuitenkin niin positiivisia, että emme saa unohtaa, kuinka tärkeä luonto on kaikille ihmisille. 

Suomi on täynnä upeita metsiä, järviä ja harjuja — jaa tämä artikkeli Facebookissa, jotta ystäväsi muistavat käydä metsässä! 

 
 

Lue lisää aiheesta...