Sirpa Selänne ärähti mielenosoittajille ja kritisoi vanhempia – raivo repesi kommenteissa

Suomessa parhaillaan kesää viettävä Sirpa Selänne ottaa kantaa polttavaan puheenaiheeseen tiukalla viestillä, jonka on jakanut Instagram-tilillään.

Selänteen kirjoitus poiki nopeasti kiivasta keskustelua aiheen tiimoilta.

Ex-jääkiekkoilija Teemu Selänteen, 53, puoliso Sirpa Selänne, 54, viettää parhaillaan kesää Suomessa, kuten perheellä on jo vuosien ajan ollut tapana tehdä.

Sosiaaliseen mediaan jakamassaan päivityksessä Selänne kertoo olleensa esittelemässä alkuviikosta Helsinkiä Teksasin osavaltiosta kotoisin olevalle ystävälleen.

Matka oli kulkeutunut muun muassa Oodi-kirjastoon, josta Sirpa myös jakoi kuvan itsestään ihastelemassa Helsingin maisemaa Kansalaistorin yllä. Kirjoituksessaan hän kiittelee sitä, kuinka turvallista ja siistiä Helsingissä yleisesti on.

– Suurin osa ihmisistä kunnioittaa sääntöjä ja käyttäytyy asiallisesti. Niin me ollaan opetettu myös meidän lapset käyttäytymään ja heitä ei varmasti tulla näkemään missään mielenosoituksissa riehumassa ja vastustamassa virkavaltaa tai häiritsemässä tavallisten ihmisten arkea häiriköimällä julkisella paikalla, hän kirjoittaa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen. Jos upotus ei näy, katso se tästä.

Selänteen mielestä vanhempien pitäisi painottaa nuorille aikuisille entistä enemmän tällaisten sääntöjen noudattamista ja kasvattaa heidät siihen.

Kirjoituksellaan hän viittaa todennäköisesti Elokapinaan, jonka mielenosoitukset ovat aiheuttaneet häiriöitä liikenteelle viime viikolla.

– Mun mielestä meidän vanhempien pitäisi kertoa nuorille aikuisille, että ei ole oikein rikkoa yleisiä järjestyssääntöjä ja vastustaa virkavaltaa joidenkin aatteiden takia. Siihen pitää löytää muita keinoja!!!

– Itse vanhempana en hyväksyisi omien lasteni makaavan ajotiellä keltaiset liivit päällä ja ajattelevan että se on ok. Miten ihmeessä se voi olla kenenkään mielestä oikein ja sallittua? Millainen vanhempi hyväksyy tällaisen käytöksen omilta lapsiltaan, Selänne hämmästelee.

Kommenttikentässä syttyi vilkas keskustelu

Selänteen tiistaina julkaisema päivitys keräsi nopeasti yli tuhat tykkäystä Instagramissa, mutta samaan aikaan sen kommenttiosiossa syttyi tulinen taisto keskustelijoiden välillä.

Moni samaistuu vahvasti Selänteen kirjoitukseen ja kiittelee tätä siitä, että hän uskaltaa tuoda mielipiteensä asian osalta julki.

– Hyvä Sirpa, tätä kaikki eivät uskalla sanoa julkisesti. Lainrikkojien kannattajat heti kimpussa, eräs seuraaja kommentoi.

– Olen samaa mieltä. Kyllä kasvastusvastuu on vanhemmilla. Nykyään tuntuu, että syytetään kaikkia muita. Vanhempien täytyy tietää, missä lapsi liikkuu. Rajat on rakkautta.

– Niin samaa mieltä. Jos oman jälkikasvuni näkisin pötköttelemässä Mannerheimintiellä, niin hakisin henkilökohtaisesti ite hemmettiin sen sieltä. Onneksi ei tietääkseni tähän tarvii ryhtyä.

Sirpa Selänne
Sirpa Selänne kuvattuna vuonna 2019. Kuva: All Over Press / Timo Korhonen

Toiset kommentoijat taas pitävät Selänteen kirjoitusta täysin päättömänä ja kritisoivat sitä kovin sanan kääntein. Heidän mielestään on vain hyvä, jos nuoria ja lapsia kiinnostaa pitää huolta maapallosta ja sen hyvinvoinnista.

– Onpa erikoinen teksti sinulta. Täysi tuki Elokapinalle, täysi tuki myös lapsellleni, jos hän haluaisi joskus tulevaisuudessa Elokapinan mielenosoituksiin osallistua. Olisin ylpeä hänestä, jos hänen arvoihinsa kuuluisi maapallon elinvoimaisena säilyttäminen meitä kaikkia varten, yksi kommentoija kirjoittaa.

– Totta kai teistä on ikävää, kun kulutukseen ja luontoa tuhoavaan toimintaamme otetaan kantaa mielenosoituksin. Ei ole kivaa toteaa Sirpa ja Teemu hakiessaan sähkötukia valtiolta, sivaltaa eräs.

Kritisoijat nostavat esiin myös sen, että monet muutkin tärkeät asiat maailmassa on saavutettu vain mielenosoitusten avulla.

– Naisten oikeuksiakin on vaadittu mielenosoitusten kautta, joita aikanaan kauhisteltiin ja pidettiin sopimattomina. Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, kokoontumisen vapaus ja oikeus mielenosoituksiin. Meidän etuoikeutettujen ihmisten hetkellinen epämukavuus on pientä verrattuna siihen, miten monet muut ja koko maailma kärsivät jatkuvasti.

teemu selänne, sirpa selänne
Teemu ja Sirpa Selänteellä on neljä yhteistä lasta. Kuva: All Over Press

Millaisia ajatuksia Selänteen kirjoitus sinussa herättää? Kerro oma mielipiteesi vapaasti Facebookin kommenttiosiossa.

Jaa tätä artikkelia myös ystävillesi, jotta hekin voivat ottaa kantaa asiaan.