Sairaanhoitaja ei uskonut äidin näkevän, mutta tämän tarkkailtua hetken hän ei enää voinut olla hiljaa

Syöpä on luultavasti kamalin asia koko maailmassa mitä tiedän. Varsinkin silloin, kun se koskettaa nuoria lapsia.

Shelby ja Jonathan uskoivat heidän kaksi vuotiaan Sophie tyttärensä kärsivän allergiasta. Hänellä oli hieman vaikeuksia hengittämisessä ja lääkärit uskoivat kyseessä olevan astma.

Lopulta kyse oli kuitenkin tuhat kertaa kamalammasta ja pelottavammasta asiasta.

Sophien oli tarkoitus mennä allergiatesteihin muutaman päivän päästä, jotta allergianaiheuttaja voitaisiin määrittää. Hän ei kuitenkaan ikinä selvinnyt testiin saakka.

Yhtenä yönä hän vain lopetti hengittämisen.

Tämä on se vanhempien pahin painajainen. Shelby ja Jonathan riensivät puhelimeen ja hälyttivät paikalle ambulanssin ja vain muutaman minuutin päästä he olivat matkalla sairaalaan.

Silloin lääkärit vihdoin ymmärsivät, että Sophieta vaivasi paljon astmaa ja allergiaa vakavampi sairaus. Hänellä todettiin t-solulymfooma, eli imukudossyöpä.

Siitä hetkestä lähtien Sophie vietti kuukausia sairaalassa käyden kemoterapiassa. Vaikka hän taisteli kovasti vastaan, syöpä vain levisi.

Kemoterapia on vaikuttanut tytön kävelykykyyn, puheeseen sekä syömiseen, sillä hän ei pysty kunnolla käyttämään käsiään. Juuri tällä hetkellä Sophien heikkoa kehoa valmistellaan kantasolusiirtoon.

Sophien äiti, Shelby, viettää jokaisen päivän sairaalassa tyttärensä rinnalla. Joskus hänellä on niin paljon huolia tyttärestään, että hän vain unohtaa huolehtia myös itsestään. Ainoa asia millä on väliä, on se, että Sophie voi hyvin.

Vanhemmat perustivat Facebook-sivun kertoakseen Sophien taistelusta syöpää vastaan. He halusivat sukulaisten ja ystävien pystyvän seuraamaan Sophien tilannetta sitä kautta. Sivun nimi on Sophie The Brave, eli Rohkea Sophie.

Sivuston seuraajien joukossa on kuitenkin paljon muitakin kuin vain perhettä ja ystäviä.

Yksi eniten reaktioita saanut kirjoitus Sophien sivulla koskee sairaalassa työskenteleviä henkilöitä ja sitä, mitä kaikkea he tekevät pienten potilaidensa vuoksi.

Näin Shelby kirjoittaa tyttärensä hoitajasta:

”Minä näen sinut. Istun tässä sohvalla kaiket päivät ja näen sinut. Yrität niin kovasti olla huomaamaton tyttäreni ja minun silmissäni. Näen, kuinka ilmeesi muuttuu surulliseksi, kun hän näkee sinut ja itkee. Yrität niin monilla keinoin helpottaa hänen oloaan ja voittaa hänet puolellesi. Näen, että epäröit ennen kuin pistät häntä tai irroitat laastareita. Sanot ’ei kai satu’ ja ’olen pahoillani’ useammin yhden päivän aikana kuin monet sanovat ’kiitos’.

Minä näen kaikki nuo kumiset rannekkeet käsiesi ympärillä ja käärittynä stetoskooppiisi. Jokainen niistä kuvaa lapsia, joita olet hoitanut ja rakastanut. Näen sinun kantavan sylissäsi valtavat määrät lääkkeitä ja tarvikkeita jonkun lapsen huoneeseen, samalla kun puhelimesi soi laukussasi pukuhuoneessa.

Näen sinun lajittelevan kasoittain helmiä, jotta voisit lahjoittaa niitä pienelle potilaallesi tämän jatkuvasti kasvavaan kaulakoruun. Näen sinun silittävän hänen päätään ja peittelevän hänet hellästi. Minä näen sinun pitelevän sylissäsi itkevää äitiä, joka sai juuri huonoja uutisia. Minä näen sinun yrittävän työskennellä tietokoneella samalla kun sylissäsi on lapsi, jonka äiti ei voinut, tai ei tahtonut tulla sairaalaan hänen kanssaan.

Sinä asetat oman elämäsi sivuun 12 tunniksi kerrallaan huolehtiaksesi hyvin sairaista ja joskus jopa kuolevista lapsista. Menet sisään jokaiseen huoneeseen hymy kasvoillasi. Näet Sophien nimen listassa ja saavut tarkastamaan häntä, vaikka hän ei edes ole potilaasi. Soitat lääkärille, veripankkiin ja apteekkiin niin monta kertaa, kun vain on tarve, jotta lapseni saa mitä hän tarvitsee ajoissa.

Kysyt jaksamisiani yhtä usein, kun vierailet tyttäreni luona. Istut ja kuuntelet minun jaaritteluani 10 minuuttia, vaikka puhelimesi soi jatkuvasti ja työlistasi tälle päivälle on kilometrien pituinen.

Minä näen sinun käyttävän puhelintasi sapluunana maalataksesi täydellisen sarjakuvahahmon uuden potilaan ikkunaan. Minä näen sinun kannustavan innoissasi lasta, joka juoksentelee ympyrää vastaanottotiskin ympärillä.

Minä näen sinut tuon leikkipyssyn kanssa piilottelemassa kulman takana olevalta pojalta. Minä näen sinun pitelevän pieniä käsiä, vaihtavan likaisia lakanoita, suomentavan lääketermistöä vanhemmille ja pyyhkivän silmiäsi astuessasi ulos vaikeasti sairaan lapsen huoneesta.

Minä näen sinun laittavan päälle hanskat, naamarin ja kaavun. Sen jälkeen pysähdyt hetkeksi ennen kuin asetat myrkyllisen kemoterapiatipan tyttärelleni.

Minä näen sinut. Me kaikki näemme sinut. Mitkään maailman herkkulahjakorit tai kiitoskortit eivät voi kertoa sitä, kuinka paljon arvostamme sinua ja sitä mitä sinä teet. Sinä olet meille vapahtaja jokaisena päivänä. Meidän lapsemme eivät saisi mitä he tarvitsevat ilman sinua. Äidit, kuten minä, eivät pysyisi järjissään tai tuntisi oloaan kuulluksi ilman sinua.

Sinä pelastat meidän vauvamme ja me emme kykenisi tähän ilman sinua.

Rakkaudella,

Äiti joka näkee sinut ja rakastaa sinua hyvin paljon sen takia.”