Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Ruotsalainen Hans kuvasi valkoisen satuhirven uintiretken: ”Fantastinen kokemus”

Kunnanvaltuutettu Hans Nilsson, 57, Edan kunnasta Ruotsin Värmlandista oli pitkään unelmoinut valkoisen hirven näkemisestä ja saamisesta videolle.

Viime viikon lopulla hänen unelmansa vihdoin toteutui.

”Olen käynyt safarilla Afrikassa, mutta tämä osoittaa, ettei tarvitse matkustaa kauas kokeakseen jotain eksoottista luonnossa”, hän sanoo NWT:lle

Hans Nilsson tiesi, että hänen asuinalueellaan liikkuu valkoinen hirvi. Hän rakastaa luontoa, ja on pitkään haaveillut tuon näyttävän eläimen kohtaamisesta. Viime torstaina hänen unelmansa kävi vihdoin toteen.

Hirvi seisoi tien vieressä, ja muutamat autoilijat olivat pysähtyneet katsomaan sitä. Mutta tuolloin oli vaikeaa saada hyvää kuvaa, Hans kertoo NWT:lle.

Hän ei kuitenkaan antanut periksi. Seuraavana päivänä, perjantaina, hän lähti kameransa kanssa ulos etsimään hirveä.

Yhtäkkiä se seisoi vain muutaman metrin päässä hänestä.

”Se oli fantastinen kokemus. Hirvi seisoi paikallaan noin 20 minuuttia, ennen kuin se meni pienelle lammelle ja ui sen yli. Silloin kuvasin siitä videon”, Hans kertoo.

Hän julkaisi videon Facebookissa, missä se lähti nopeasti leviämään ympäri maailmaa.

Hans on puhunut muutamien paikallisten asukkaiden kanssa, jotka ovat tienneet kertoa, että hirvi on noin 8-vuotias, ja että siihen liittyy tarina.

”Sen äiti oli myöskin valkoinen, ja sai vasan myöhään, 17-vuotiaana. Tämä hirvi oli vasta 1-vuotias, kun sen äiti kuoli, joten paikallinen maanviljelijä on pitänyt siitä huolen”, hän kertoo Expressen-lehdelle.

Katso Hansin kuvaama video tästä:

Tekikö valkoinen hirvi vaikutuksen? Jaa Hansin video Facebookissa, jotta muutkin näkevät sen!