Ruokalähetin oksettava teko tallentui ovikameraan – raivostui nähtyään asiakkaan maksun

Tilatessaan ruokaa haluaa olla varma siitä, että valitsemasi ruoka toimitetaan ja valmistetaan huolellisesti sekä kunnioittavalla tavalla.

Valitettavasti maailmasta löytyy aina myös ihmisiä, jotka ovat valmiita kohdistamaan omaa pahaa oloaan tai vihaansa toisiin ilkeimmillä mahdollisilla tavoilla.

Tällainen teko tallentui hiljattain ovikameraan Yhdysvalloissa, kun ruokalähetti oli tuomassa tilausta asiakkaan ovelle.

13-vuotias Elias Crisanto oli viettämässä lauantai-iltaa perheensä kotona yhdessä äitinsä kanssa, kun he alkoivat tuntea nälkää.

Äiti ja poika päättivät viikonlopun kunniaksi hemmotella itseään ja tilata ruokaa kotiin kuljetettuna ravintolasta lähettipalvelun kautta.

He tilasivat ruoan Door Dash -palvelusta, joka kuljettaa ruokia erilaisista ravintoloista yksityisasiakkaille maksua vastaan.

Kun ruoka sitten lopulta saapui perheen kodin ovelle, heidän ovikameransa tallensi jotain ällöttävää.

Kuvituskuva: Shutterstock

Oksettava teko tallentui ovikameraan

Ruokalähetti, joka ei tiennyt olevansa valvontakamerassa, tiputti lähetyksen ovelle ja vilkaisi sitten puhelintaan. Sovelluksestaan hän huomasi, ettei tilaaja ollut antanut hänelle lähetin mielestä tarpeeksi tippiä palvelusta.

Silloin mies kumartui juuri tuomansa ruokalähetyksen ylle ja sylkäisi sen päälle vihaisena ennen kuin poistui paikalta autollaan.

– Minun reaktioni oli se, että halusin oksentaa. Tarkoitan vain, että kuka ihme tekee jotain tuollaista, Elias kertoi paikalliselle Local10 News -kanavalle.

Äiti ja poika kertoivat uutisille ruoan maksaneen 30 dollaria, jonka lisäksi he olivat jättäneet tippiä kolme dollaria.

The delivery person spits on the food
Kuva: Instagram

Raportoivat kuskin välittömästi

Oksettavan tilanteen jälkeen fiksu 13-vuotias poika lähetti välittömästi lähettiyritykselle viestin ja valituksen aiheesta, jossa he vaativat rahoja takaisin. Vaikka he liittivät valitukseen mukaan videon, jolla syljeskely ruokaan näkyy, niin alkuun he eivät saaneet mitään vastakaikua rahojen palautuksen suhteen.

Lopulta soitto yhtiön asiakaspalveluun johti siihen, että rahat palautettiin.

Yhtiö myös kertoi myöhemmin lähettämässään sähköpostivastauksessa, että kuljettaja ei ole enää heillä töissä.

– Me emme hyväksy tällaista käytöstä ja olemme siksi päättäneet poistaa kuljettajan palveluksestamme. Tämä lähetti ei enää kuljeta tilauksia DoorDashin puolesta.

– Pidämme sisäisen tutkintamme tulokset aiheesta kuitenkin yksityisinä.

Iljettävän lähetin teko nousi hitiksi

Video miehen oksettavasta teosta ruokalähetyksen kanssa on tuon jälkeen noussut viraalihitiksi sosiaalisessa mediassa, jossa video on järkyttänyt tuhansia ihmisiä.

– Minäkin olen ruokalähetti ja meillä on oikeus olla kuljettamatta ruokaa, jos tippiä ei ole tulossa, mutta tämä on yksinkertaisesti oksettavaa, eräs seuraaja kommentoi.

Toiset taas ovat lähetin puolella ja sitä mieltä, että äidin ja pojan olisi yksinkertaisesti pitänyt antaa lähetille parempi tippi.

– Asiakas oli väärässä, kun ei tipannut tarpeeksi ja lähetin toiminta oli myös väärin… mutta ennen kaikkea lähetti kyllä toimi väärin, koska tämä ei varmasti ole hänen päivän ainoa kuljetuksensa.

Voit katsoa kohua herättäneen videon tilanteesta tästä: