Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Poliisi astelee asunnon sisäpuolelle – hän katsoo lattialle ja kokee elämänsä järkytyksen

On surullista, että lapsia kohdellaan kaltoin lukuisissa perheissä vielä tänäkin päivänä. Lapset eivät ole tehneet mitään pahaa ja on niin väärin, että aikuiset purkavat vihansa ja ongelmansa heihin. 

Poliisina työskentelevä Jody oltiin hälytetty taloon, josta löytyi 8-vuotias poika. Lapsi oltiin sidottu ja hän vaikutti hylätyltä. 

Tämä sai poliisin tekemään päätöksen, joka tulisi muuttamaan pojan elämän. 

Oli tavallinen aamu, kun Jody Thompson saapui poliisiasemalle Oklahomassa, Yhdysvalloissa. Hän sai kuitenkin nopeasti hälytyksen, jonka mukaan lasta oltiin pahoinpidelty lähistöllä sijaitsevassa talossa – Jody juoksi autoon ja riensi apuun. 

Kun Jody saapui asuntoon – hänen sydämensä murtui välittömästi. 

Lähde: Youtube/CBS News

Lattialla istui käsistään ja jaloistaan sidottu 8-vuotias poika. Hän painoi 30 kiloa ja oli aivan läpimärkä sekä mustelmien peitossa. 

Jody oli shokissa. Hän auttoi pojan ulos talosta ja ajoi suoraa päätä sairaalaan. 

Lähde: Youtube/News Hashmi

Pojan nimi oli John. Hän selviytyi koettelemuksistaan ja parantui yllättävän nopeasti sairaalassa, ottaen huomioon sen, mitä hän oli kokenut. 

Jody ei voinut jättää poikaa oman onnensa nojaan. Hän tiesi välittömästi, mitä tekisi pojan kanssa. 

Lähde: Youtube/CBS News

Jody keskusteli vaimonsa kanssa ja he päättivät adoptoida Johnin omaksi pojakseen. Hän tulisi saamaan rakastavaisen kodin – ja ennen kaikkea: tulevaisuuden. 

– Näin pojan sidottuna, märkänä ja hakattuna. Tiesin, että tulisin pitämään hänestä niin hyvää huolta kuin vain pystyn, Jody kertoo CBS Newsille

Nurkan takana odotti kuitenkin vielä toinenkin yllätys. 

Lähde: Youtube/News Hashmi

Kävi ilmi, että Johnin biologinen äiti istui vankilassa, jossa hän oli juuri synnyttänyt tyttären. 

Jody ja vaimo eivät epäröineet, jonka seurauksena he adoptoivat vauvan, joka ei ollut vielä edes vuorokauden ikäinen. 

Lähde: Youtube/News Hashmi

Viikot kuluivat, John otti suuria askeleita eteenpäin. Hänellä on luokan korkeimmat arvosanat – ja he tekevät lukuisia asioita yhdessä uuden isän, Jodyn kanssa. 

– Hän auttoi minua, hän on syy, miksi olen vielä elossa, John kertoo 5 Newsille

Se, mitä Jody teki Johnille on todella kaunista. Pokan auttaminen, sairaalaan vieminen ja uuden elämän mahdollistaminen saavat minut uskomaan ihmiskuntamme kirkkaaseen tulevaisuuteen. Voit katsoa alla olevasta videosta, kun John ja Jody kertovat ensimmäisestä tapaamisestaan – ja uudesta elämästään. 

Kaikki lapset ansaitsevat turvallisen ja rakastavaisen kasvuympäristön. Jaa artikkeli, mikäli olet samaa mieltä. 

 
 

Lue lisää aiheesta...