Pariskunta sai lapsen keinohedelmöityksellä – karmiva virhe paljastui vasta 12 vuoden jälkeen

Voitko kuvitella, miltä tuntuisi saada tietää, ettei 12-vuotias lapsesi olekaan sinun lapsesi? Kuulostaa käsittämättömältä, mutta juuri niin kävi Donna ja Vanner Johnsonille Yhdysvalloissa.

Donna ja Vanner Johnson olivat aina halunneet paljon lapsia, mutta toisen lapsen saannin jälkeen, se ei enää onnistunutkaan.

Monen vuoden yrityksen jälkeen he ymmärsivät, että koeputkihedelmöitys oli heidän ainoa toivonsa. 

Muutaman koeputkihedelmöitysyrityksen jälkeen Donna tuli raskaaksi.

DNA ei täsmännyt

Heidän poikansa Timin syntymän jälkeen kului kaksitoista vuotta, ennen kuin he huomasivat jotain oleva vialla. 

Kun Tim oli 12-vuotias, perhe teki DNA-testejä tehdäkseen sukututkimusta. Se oli hauskaa yhdessä tekemistä.

Timin ja Vanner-isän DNA:t eivät kuitenkaan vastanneet toisiaan.

Osa 12-vuotiaan Timin DNA:sta rekisteröitiin ”tuntemattomaksi”. 

Donna ja Vanner Johnson
Donna ja Vanner Johnson. Kuva: YouTube / abc4utah

– Mieheni soitti ja sanoi ”Sain tulokset takaisin. Ne eivät voi pitää paikkaansa, Donna Johnson kertoo abc4utahille

Hän jatkaa:

– Olimme järkyttyneitä, emmekä rehellisesti sanottuna tienneet mitä tehdä. Ajattelimme vain ’Mitä perheellemme tapahtuu? Onko poikamme laillisesti meidän poikamme?’ Emme tienneet mitään varmaksi, ja olimme huolissamme. 

Sekaannus laboratoriossa

Kun Donna ja Vanner tarkastivat DNA-näytteiden tulokset, heidän pelkonsa olivat saivat varmuuden. Vanner ei ollut keinohedelmöityksen kautta syntyneen Timin isä.

Näytteet olivat menneet laboratoriossa sekaisin.

Vanhemmat valmistautuivat kertomaan asiasta Timille, sillä heidän mielestään pojalla oli oikeus tietää asiasta.

Onneksi Tim otti asian hyvin. Hän sanoi, että ainoa asia, jota hän pohti, oli se, miltä hän olisi näyttänyt, jos hänellä olisi isänsä geenit, eikä toisen miehen. 

Pojan biologinen isä

Vanhemmat kertoivat asiasta myös Timin isoveljelle, joka oli syntynyt luonnollisin keinoin.

– Ei sillä väliä, hän on edelleen veljeni, poika oli vastannut.

Tim kiinnostui siitä, kuka hänen biologinen isänsä oikeasti oli.

Nykyteknologian avulla he pystyivät jäljittämään henkilön, jonka näytteet he olivat vahingossa saaneet.

Mikään ei kuitenkaan muuttanut perheen tunteita tai suhteita. Tim näkee edelleen isänään vain Vannerin, eikä ketään muuta.

Kuuntele Donna ja Vanner Johnsonin haastattelu alta olevalta videolta.

Voin vain kuvitella vanhempien järkytyksen!